3021839s1ebuiqugr.gif

Juu älkää antako otsikon hämätä. En ajatellu kirjottaa mitää kalajuttuja, vaikken mikää kalavastainen olekka. Kyllä mää onkella käyn ja tykkäänki siittä, vaikken kalaa pois uskallakka koukusta ottaa. Enkä matoo tunkee koukkuun, jollei käsissä o sormikkaita tai jotain puun lehtee, joka lievittäs tunnetta kiemurtelevasta, ahrinkoon joutuneesta luikertelijasta. Kyllä mää aina siltä marolta anteeks pyytelen koko ikävän operaation ajan, mutta tuskin se sen kipuja lievittää. 


Mutta siittä mää halusin sanoo, ku musta tuntuu, että mää olen aina jotenki erimiältä ku muut. Emmää periaatteesta paa vastaan, mutta miten mää voin si nii paljo ajatella toisin, ku enemmistö väkee. Noin niinku yleisesti ottae mun miälestä porukka ottaa tän koko elämän jotenki nii vakavasti. Kaikkee kauhistellaa ja hämmästellää ja ihmetellää ja meinataa, että kaikki olis jotenki nii vaikeeta. Olen kyllä jokseenki sitä mielipuolta, että ihmiset itte tekee tästä elämästä vaikeeta. Jos vaikka kaikki olis ny hienosti, nii si maalataan huomiseen jo semmosia myrskypilviä, että tääki hetki tutisee pelosta. Ja si ei niinku luotetakka siihen, että asiat vois luikahtaa hienosti kohilleen ilman suurempia ponnisteluja. Si ku mää olen tämmönen "luattaja", nii saa vähä himmeetä silmää selkään, että mikäs taivaanrannanmaalari toi on ja lusmuilija, ku ei yhtää nokkaansa piremmälle murehdi. Mutta olen kyllä heti valmis kääntään takkini ja murehtiin tulevaa oikein päivätyökseni, jos joku ensin toristaa mulle, että sillä taivas aukenee.
On sitä porukkaa joka perustelee pessimistisyytensä sillä, ettei si pety. Mitäs vikaa pettymisellä  o? Se on vaa pieni hetki täsä suuressa kokonaisuuresa, verrattuna siihe, että sää koko ajan synkistelet. Ja kuka semmosen ihmisen lähellä eres viittii norkoilla. Emmää ainaka. Heti jos hihkaset jotain mukavaa asiaa, nii tää surkeilija tulee ja ampuu sun ilos tykillä palasiks. Kyllä mää vähä myötätuntoo niitten suuntaan annan. En ainaka karehri.

Mää menin viä vanhoilla päivilläni kouluu, ammattikouluu. Siälä meittiä si koitettiiopettaa tohon liikemaailmaa. Kerrottii miten tarttis asiakkaita kohrella, kirjata tuloja ja menoja, tehrä taulukoita ja laskelmia ekselillä, miten kokoustaa ja järjestää tilaisuuksia ja sen semmosta. Sitä mää si siälä istuessani miätin, että ku mää olin jo ikäni tota kaikkia tehny, tosin ilman ekseliä, nii miten mää siitä si selvisi ilman näitä oppeja. Olenks mää jotenki erityislahjakas vai. Semmoseen päätelmään mää ny tairan itteni jättää, ku se ajatus tuntuu mukavalta mummielestä. Ku mää olin vetäny mun yrittäjyyteni ihan lonkalta, nii hyvin se niinki meni. Tarttihan siinä alussa eri kiamuroita varten viranomaisilta tietoo kysellä, mutta ei siihen montaa vuotta koulua tarvittu. Si ku mää tein asiat omalla tavalla, nii se oli sillai miälekästä. Ku määhä en o koskaa ymmärtäny kanavatöitäkä. Että sää si laitat saman väristä lankaa jo valmiiks värjätyn kuvan päälle. Emmää ny halua sanoo, että se olis jotenki vähäpätöstä hommaa niille, jokka tykkää käsillää tehrä ja saa siinä mukavasti aikaa kuluu. Semmosiahan ne käsityät o. Mutta ku mää olen se vastarannan kiiski, nii mun tarttee aina ajatella erilailla. Mää tykkään tehrä semmosta, mitä ei viä olis tehty. Tai jos on tehtykki, nii mää tykkään opetella sen itte, jotta saisin kans sen elämyksen, että noin se menee. Mää olen meinaan maalannukki aika paljo. Noita taulujaki. Sillai ne värikki oppi, ku kokeili ja löysi oikeita sävyjä. Olis se tiätysti kai helpompi, ku joku sanos, mistä mitäki saa ja mitä kannattas miättiä, mutta kyllä siinä se ahaa-ilmiö jäis kokematta. Ja si ku joku opettaa jotain, nii siihe jää nii helposti kii. Si sitä tekee aina niinku on opetettu, eikä uskalla siitä poiketa, ku tuntee tekevänsä väärin. Sen takia mulle o parempi tehdä ja löytää itte, nii saattaa vaikka hokata jotai semmosta, mitä ei joku muu o viä hokannukka. Emmää tiä onks siitä mitää hyötyä kellekkää, mutta mitä se si mua kiinnostaa kovinka pitkälle. 
Siälä koulussa toi pisnespuoli oli kans esillä. Sitä mää vähä kritisoittin iha ääneenki, ku aina sen pisneksen pitäs vaa kasvaa ja kasvaa. Mikäs järki siinä si o. Mää mietin sitä sillai, ku jos yritys pyärii hyvin, se pystyy elättään omistajan ja vaikka työntekijöitäki, jos semmosia o, nii mihi sen siittä tarttis kasvaa. Emmää sitä sa, etteikö sen yrityksen sisällä voi itteensä kehittää ja uuristua ja semmosta, mutta mihin sen silti tarttis siitä levittyä ja kasvaa. Ja että tulosta pitäs kasvattaa koko ajan. No mihinkä sitä tarttis kasvattaa. Kyllä me kaikki tiäretää mihin ne rahat siitä si menis. No verottajalle tiätysti. Jollei ny o semmone yrittäjä, joka ei o ni turhan tarkka ton lain kanssa ja pistää vähä ohitte sukan varteen. Ku porukkaa painostetaan kasvattaan yritystä, nii si se jossai vaiheesta lähtee lapasesta ja tullaa konkurssialamäkee maahan että tömpsähtää. Mää ny sanon näin, vaikka en mustaks maalaamisesta tykkääkkä, mutta realisti silti voi olla ja kannattaaki.

Si ku ihmiset on nii sairaita. Jollei ne o ny, nii si ne tuhisee siihe malliin, että kyä kohtaa varmaa tulee lenssu. No tuleeha se si, ku sitä oikee vartoo. Mutta eiks si kannattas varrota sitä, että pysyy terveenä. Mutta menes sanoo tollai jollekki semmoselle, jonka elämäntehtävänä on olla kokoajan kipee jostai. Mää tosa kuuntelin yhtä luentooki, jossa on tätä sairastamista oikee tutkittu noin niinku mielen kannalta. Siinä kerrottiin tutkimuksesta, jossa torettiin, että 95 rosenttia sairauksita johtuu mielestä. Ja tää tutkija oli itte ollu sitämiältä, että luku olis 98%, mutta vaa 95% on tutkimalla saatu tieto. Ajatelkaas ny si mitä toi tarkottaa. Miälellä on melkone voima ihimiseen, vaikkei sitä moni halua uskookka. Mutta tiärän mää niitäki, jokka on iha jo ennen tänne tuloo ottanukki niitä sairauksia koettavakseen. Sillai si oppii kattoon tätä elämää eri kanttilta ja seki on tärkeetä.  Mää olen onneks jo muutaman vuoden saanu älliini sen verran ytyä, että terveenä olen ollu, enkä vissiin si tartte mitää suuria sairauksia oppiakseni isosti. Jos joku lenssuaalto nurkissa jyllää, nii mää olen vaa kiitelly luajaani siitä, että saan olla terveenä. Ja se miäli on kuulkaa nii kova luu noille aivoille, että se voi pössöttää niitä iha mennen tullen 6-0. Ku sää oikeen tosisas olet jotain miältä, nii aivot ottaa sen toresta. Sen takia puhutaa paljo tosta visualisoinnista, vai mikä se sana ny o. Ku sää jotain oikee mietit ja ihan ropasas asti tunnet, että noin tää asia menee tai tolta musta tuntuu, ku mulla on toi unelmani, nii kummasti alkaa kone tuala universumisa raksuttaa ja keräileen sun ajatustes kans sopivaa enerkiaa sun tykös. Sää olet itte niinku semmone luaja. Ajatuksestaha kaikki lähtee. Sillai ne suuret keksinnökki on lähteny. Sillai ollaa jokainen oman elämämme luajia. Turhaa jäärää orottaan, että joku tulis ja tois mulle täyrellisen elämän ja kaikkee kivvaa. Eihän kukaan voi eres tiätää mikä just sulle tois semmosta täyttymystä ja iloo. Sää tiärät itte, nii jos sää si viittisit itte luara ne kans. Se on vähä niinku se miäs joka purnas kualtuaan tolle  isolle Luajalle, että ku et si antanu mulle lottovoittoo, vaikka hän rukoili monta kertaa sitä. Luaja siihen si hitusen turhautuneena vastaili, että olisit sää voinu edes itte sen lottokuponkis täyttää. Tää kuvaa kyllä nii hyvin meittiä ihmisiä. Jäärään ootteleen ja surkutellaa, ku ei tää olekka ny nii hääppöstä tää elämä. Juu ei olekka, jollet sää itte tee siittä hääppöstä. Kyllä mää ittestäni tiärän, kuinka mukava on pötköttää soffalla, syörä sukulaatia ja kattella Lemmenviämää, cheffejä, remppaa ja muuttoo ja epätoivon huippuna ostoskanavaa ja siinä samalla toivoo, että elämään putkahtelis toinen toistaan suurempia ihmeitä. No harvemmin siihen soffaan on tipahdellu muuta ku punaviintä ja hapankorpun muruja.