T-T Ateljé

MITTATILAUSOMPELIJA

2023-01-30T13:35:00+02:00

Simmää löysinki itteni Tampereelta mittatilausompelijakoulutuksesta. Ei näköjääs koskaan tiedä mihin päätyy, ku ei niin kauheesti pistä hanttiin tolle mielen myötävirtaukselle.

Fasebuukkia selailin siinä marraskuisena päivänä ja vastaan tuli Suomen yrittäjäopiston mainos, jossa vokoteltiin mittatilauompelijakoulutukseen...sai si vaatetusalan- ja muodintutkintoo suoritettua. Melkeen siitä istumalta olinkin näpytellyt hakemuksen alalle, jota en ollut vielä koskaan ajatellukka. Pääsin haastatteluun ja siellä kyseliväkki miten tähän koulutukseen olin tullut hakeneeksi. No täysi mysteeri oli itsellekkin...tunnustin. Innostus alkoi kyllä vattanpohjassa mukavasti kehitellä perhosia ja tulinkin valituksi opinahjoon.

9.1.2023 istuttiin ensimmäistä kertaa Tampereella ompelukoneiden, saumureiden ja höyryrautojen seurassa...16 opiskelijaa oli paikalla ja opettaja. Aijettä...mukavia ihmisiä kaikki! Ensimmäiset tunnit meni käytännönasioiden selvittelyissä ja tutustuessa. Sitten se alkoi...täyttä asiaa, uutta asiaa, mielenkiintoista asiaa, asiaa, joka ei vielä saavuttanut ymmärrystä ja asiaa, joka ehkä joskus ajan kanssa muuttuu päässä ymmärrykseksi ja kädentaidoksi. Illalla kotiin ajellessa pää oli, kuin pajuista valmistettu kaaospallo ja yöt meni saumojen, päärmeiden, poikkileikkausten, halkioiden, kaulusten ja hihojen suloisessa sekamelskassa. Mutta pikkuhiljaa asioita asettuu kohdilleen, kuten saumatkin ja tikkaukset. Tunne on niin hieno, kun oppii vielä tässäkin iässä uutta, on innostunut ja luovuus tekee tuloaan.

Ensimmäinen etätehtävä oli saumojen ja päärmeiden harjoittelu, sekä nuppineulatyynyn ompelu.

Sitten jo kiiruhdettiinkin paitapuserokauluksen saloihin, hihansuuhalkioihin, itse hihaan ja...ja...ja...Very much information, but not too much!

Vaan tilasimpa itselleni uuden ompeluskoneen. Oikein tuntui kivalta ja mukavia erikoisompeleitakin näkyi koneen kyljessä. Eikä tarvinnut kuin nappia painella ja tikkiä syntyi...perusommelta, erikoisompeletta, napinläpeä ja lankakin meni neulaan parilla vivunheilautuksella. No ihan ei sujunut sillai ku olin haaveksinut...erikoisompeleihin tutustuessa alkoi ongelmat. Oli kuin koneella olisi ollut kaksisuuntainen mielialahäiriö. Kun piti lähteä tikkaileen, niin kone alkoikin peruutella ja tikki oli sen näköistä erikoisompeleissa. Ei tullu syräntä eikä kukkasenlehtee, vaan tuli sekalaista möhkälettä ja lankasutturaa. No kone takuukorjaukseen ja muutaman päivän päästä testailin paluumuuttajaa työtilallani.

Alku näytti lupaavalta, kunnes koneen mielialavaihtelut alkoivat. Peruutusvaihde oli taas päällä, eikä homma toiminut. Mistä munkin tuli mieleen kääntää koneeseen tuleva sähköjohto toisin päin, kun oli identtinen molemmin päin ja kas kummaa, taas kone toimi moitteettomasti. Ilmoittelin myyjälle koneen oikutteluista ja oli sekin siellä vähän äimistynyt, kun ei moinen korjausliike ollut tullut ennen vastaan. Noooh, ilo oli ennenaikainen. Opettelin napinläpee tilkulle ja se tulikin laakista oikein täydellinen ja oli helppo tehdä. Siirryin koulutehtävääni ja ompelemaan napinläpeä hihaan. Taas mentiin metsään...kone tikkaili miten sattui, junnaili paikoillaan ja tarkistuksen jälkeen erikoistikit ihan pihalla. Soitto taas myyjälle. Ilmoitin vaihtoehtoja olevan kaksi. A) Uusi kone mulle tai B) nykyinen kone lähtee menolipulla kyseiseen kauppaan ja haen uuden kivijalkamyymälästä. Asia sujui hyvin ja nyt odottelen uutta, tarkistettua konetta saapuvaksi kotiin ja vanha lähtee sitten samassa lootassa takaisin.

Entisestä kampaamohuoneistostani olen saanut kivan tilan ompeluksille. Työtasoksi hain ison pöydän, joka edelliselle omistajalle oli tullut tarpeettomaksi. Kankaanleikkuuseen ja kaavojen kanssa värkkäilyyn on taitettava matkapöytä, joka tuli joskus hankittua toripöydäksi koruja varten. Mallinukkekin saapui hoppyhallista tilattuna ja koristaa tilaa mukavasti. Toivottavasti meillä synkkaa ja on iloa toisistamme.

VASTARANNAN KIISKI

2020-01-16T14:10:01+02:00

Juu älkää antako otsikon hämätä. En ajatellu kirjottaa mitää kalajuttuja, vaikken mikää kalavastainen olekka. Kyllä mää onkella käyn ja tykkäänki siittä, vaikken kalaa pois uskallakka koukusta ottaa. Enkä matoo tunkee koukkuun, jollei käsissä o sormikkaita tai jotain puun lehtee, joka lievittäs tunnetta kiemurtelevasta, ahrinkoon joutuneesta luikertelijasta. Kyllä mää aina siltä marolta anteeks pyytelen koko ikävän operaation ajan, mutta tuskin se sen kipuja lievittää.

Mutta siittä mää halusin sanoo, ku musta tuntuu, että mää olen aina jotenki erimiältä ku muut. Emmää periaatteesta paa vastaan, mutta miten mää voin si nii paljo ajatella toisin, ku enemmistö väkee. Noin niinku yleisesti ottae mun miälestä porukka ottaa tän koko elämän jotenki nii vakavasti. Kaikkee kauhistellaa ja hämmästellää ja ihmetellää ja meinataa, että kaikki olis jotenki nii vaikeeta. Olen kyllä jokseenki sitä mielipuolta, että ihmiset itte tekee tästä elämästä vaikeeta. Jos vaikka kaikki olis ny hienosti, nii si maalataan huomiseen jo semmosia myrskypilviä, että tääki hetki tutisee pelosta. Ja si ei niinku luotetakka siihen, että asiat vois luikahtaa hienosti kohilleen ilman suurempia ponnisteluja. Si ku mää olen tämmönen "luattaja", nii saa vähä himmeetä silmää selkään, että mikäs taivaanrannanmaalari toi on ja lusmuilija, ku ei yhtää nokkaansa piremmälle murehdi. Mutta olen kyllä heti valmis kääntään takkini ja murehtiin tulevaa oikein päivätyökseni, jos joku ensin toristaa mulle, että sillä taivas aukenee.

On sitä porukkaa joka perustelee pessimistisyytensä sillä, ettei si pety. Mitäs vikaa pettymisellä o? Se on vaa pieni hetki täsä suuressa kokonaisuuresa, verrattuna siihe, että sää koko ajan synkistelet. Ja kuka semmosen ihmisen lähellä eres viittii norkoilla. Emmää ainaka. Heti jos hihkaset jotain mukavaa asiaa, nii tää surkeilija tulee ja ampuu sun ilos tykillä palasiks. Kyllä mää vähä myötätuntoo niitten suuntaan annan. En ainaka karehri.

Mää menin viä vanhoilla päivilläni kouluu, ammattikouluu. Siälä meittiä si koitettiiopettaa tohon liikemaailmaa. Kerrottii miten tarttis asiakkaita kohrella, kirjata tuloja ja menoja, tehrä taulukoita ja laskelmia ekselillä, miten kokoustaa ja järjestää tilaisuuksia ja sen semmosta. Sitä mää si siälä istuessani miätin, että ku mää olin jo ikäni tota kaikkia tehny, tosin ilman ekseliä, nii miten mää siitä si selvisi ilman näitä oppeja. Olenks mää jotenki erityislahjakas vai. Semmoseen päätelmään mää ny tairan itteni jättää, ku se ajatus tuntuu mukavalta mummielestä. Ku mää olin vetäny mun yrittäjyyteni ihan lonkalta, nii hyvin se niinki meni. Tarttihan siinä alussa eri kiamuroita varten viranomaisilta tietoo kysellä, mutta ei siihen montaa vuotta koulua tarvittu. Si ku mää tein asiat omalla tavalla, nii se oli sillai miälekästä. Ku määhä en o koskaa ymmärtäny kanavatöitäkä. Että sää si laitat saman väristä lankaa jo valmiiks värjätyn kuvan päälle. Emmää ny halua sanoo, että se olis jotenki vähäpätöstä hommaa niille, jokka tykkää käsillää tehrä ja saa siinä mukavasti aikaa kuluu. Semmosiahan ne käsityät o. Mutta ku mää olen se vastarannan kiiski, nii mun tarttee aina ajatella erilailla. Mää tykkään tehrä semmosta, mitä ei viä olis tehty. Tai jos on tehtykki, nii mää tykkään opetella sen itte, jotta saisin kans sen elämyksen, että noin se menee. Mää olen meinaan maalannukki aika paljo. Noita taulujaki. Sillai ne värikki oppi, ku kokeili ja löysi oikeita sävyjä. Olis se tiätysti kai helpompi, ku joku sanos, mistä mitäki saa ja mitä kannattas miättiä, mutta kyllä siinä se ahaa-ilmiö jäis kokematta. Ja si ku joku opettaa jotain, nii siihe jää nii helposti kii. Si sitä tekee aina niinku on opetettu, eikä uskalla siitä poiketa, ku tuntee tekevänsä väärin. Sen takia mulle o parempi tehdä ja löytää itte, nii saattaa vaikka hokata jotai semmosta, mitä ei joku muu o viä hokannukka. Emmää tiä onks siitä mitää hyötyä kellekkää, mutta mitä se si mua kiinnostaa kovinka pitkälle.

Siälä koulussa toi pisnespuoli oli kans esillä. Sitä mää vähä kritisoittin iha ääneenki, ku aina sen pisneksen pitäs vaa kasvaa ja kasvaa. Mikäs järki siinä si o. Mää mietin sitä sillai, ku jos yritys pyärii hyvin, se pystyy elättään omistajan ja vaikka työntekijöitäki, jos semmosia o, nii mihi sen siittä tarttis kasvaa. Emmää sitä sa, etteikö sen yrityksen sisällä voi itteensä kehittää ja uuristua ja semmosta, mutta mihin sen silti tarttis siitä levittyä ja kasvaa. Ja että tulosta pitäs kasvattaa koko ajan. No mihinkä sitä tarttis kasvattaa. Kyllä me kaikki tiäretää mihin ne rahat siitä si menis. No verottajalle tiätysti. Jollei ny o semmone yrittäjä, joka ei o ni turhan tarkka ton lain kanssa ja pistää vähä ohitte sukan varteen. Ku porukkaa painostetaan kasvattaan yritystä, nii si se jossai vaiheesta lähtee lapasesta ja tullaa konkurssialamäkee maahan että tömpsähtää. Mää ny sanon näin, vaikka en mustaks maalaamisesta tykkääkkä, mutta realisti silti voi olla ja kannattaaki.

Si ku ihmiset on nii sairaita. Jollei ne o ny, nii si ne tuhisee siihe malliin, että kyä kohtaa varmaa tulee lenssu. No tuleeha se si, ku sitä oikee vartoo. Mutta eiks si kannattas varrota sitä, että pysyy terveenä. Mutta menes sanoo tollai jollekki semmoselle, jonka elämäntehtävänä on olla kokoajan kipee jostai. Mää tosa kuuntelin yhtä luentooki, jossa on tätä sairastamista oikee tutkittu noin niinku mielen kannalta. Siinä kerrottiin tutkimuksesta, jossa torettiin, että 95 rosenttia sairauksita johtuu mielestä. Ja tää tutkija oli itte ollu sitämiältä, että luku olis 98%, mutta vaa 95% on tutkimalla saatu tieto. Ajatelkaas ny si mitä toi tarkottaa. Miälellä on melkone voima ihimiseen, vaikkei sitä moni halua uskookka. Mutta tiärän mää niitäki, jokka on iha jo ennen tänne tuloo ottanukki niitä sairauksia koettavakseen. Sillai si oppii kattoon tätä elämää eri kanttilta ja seki on tärkeetä. Mää olen onneks jo muutaman vuoden saanu älliini sen verran ytyä, että terveenä olen ollu, enkä vissiin si tartte mitää suuria sairauksia oppiakseni isosti. Jos joku lenssuaalto nurkissa jyllää, nii mää olen vaa kiitelly luajaani siitä, että saan olla terveenä. Ja se miäli on kuulkaa nii kova luu noille aivoille, että se voi pössöttää niitä iha mennen tullen 6-0. Ku sää oikeen tosisas olet jotain miältä, nii aivot ottaa sen toresta. Sen takia puhutaa paljo tosta visualisoinnista, vai mikä se sana ny o. Ku sää jotain oikee mietit ja ihan ropasas asti tunnet, että noin tää asia menee tai tolta musta tuntuu, ku mulla on toi unelmani, nii kummasti alkaa kone tuala universumisa raksuttaa ja keräileen sun ajatustes kans sopivaa enerkiaa sun tykös. Sää olet itte niinku semmone luaja. Ajatuksestaha kaikki lähtee. Sillai ne suuret keksinnökki on lähteny. Sillai ollaa jokainen oman elämämme luajia. Turhaa jäärää orottaan, että joku tulis ja tois mulle täyrellisen elämän ja kaikkee kivvaa. Eihän kukaan voi eres tiätää mikä just sulle tois semmosta täyttymystä ja iloo. Sää tiärät itte, nii jos sää si viittisit itte luara ne kans. Se on vähä niinku se miäs joka purnas kualtuaan tolle isolle Luajalle, että ku et si antanu mulle lottovoittoo, vaikka hän rukoili monta kertaa sitä. Luaja siihen si hitusen turhautuneena vastaili, että olisit sää voinu edes itte sen lottokuponkis täyttää. Tää kuvaa kyllä nii hyvin meittiä ihmisiä. Jäärään ootteleen ja surkutellaa, ku ei tää olekka ny nii hääppöstä tää elämä. Juu ei olekka, jollet sää itte tee siittä hääppöstä. Kyllä mää ittestäni tiärän, kuinka mukava on pötköttää soffalla, syörä sukulaatia ja kattella Lemmenviämää, cheffejä, remppaa ja muuttoo ja epätoivon huippuna ostoskanavaa ja siinä samalla toivoo, että elämään putkahtelis toinen toistaan suurempia ihmeitä. No harvemmin siihen soffaan on tipahdellu muuta ku punaviintä ja hapankorpun muruja.

MITEN SALLITAAN VAIVATTOMASTI...

2017-01-31T09:06:55+02:00

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi (www.angelic-guides.com)

25.1.2017
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme keskittää huomionne toiveeseen, joka jokaisella teistä on. Maailmassanne ei ole ainuttakaan sielua, jolla ei ole toiveita, joita he haluavat ilmentää itselleen. Hyvin usein katselemme kauhistuneena, kun estätte nämä toiveet aiheuttamalla vastustusta epäily-, huoli- ja pelkoajatuksillanne. Keskuudessanne on hyvin yleinen väärinkäsitys – usko, että teidän täytyy todistaa arvokkuutenne/arvoisuutenne ja että pystytte voittamaan esteet, voidaksenne ansaita kaiken, mitä haluatte luoda. Olemme täällä kertomassa teille, että te ette tulleet tänne kamppailemaan, ette tulleet katsomaan, miten vaikeaa voisitte tehdä elämästänne. Universumi ei koskaan testaa teitä ja tätä haluaisimme käsitellä tarkemmin.

Haluamme eniten välittää teille kaikille sen, että olette sen arvoisia. Ei ole mitään, mitä kukaan teistä voi tehdä ansaitakseen mitään muuta, kuin kaiken sen täydellisyyden, mitä olette. Riippumatta siitä missä olette, mitä kokemuksia olette ilmentäneet ja mitä valintoja olette tehneet tähän mennessä, ei ole koskaan liian myöhäistä tehdä uutta valintaa. Kykenette aina vaihtamaan fokuksenne johonkin, mikä ilahduttaa teitä, johonkin joka antaa teille rauhan, ilon tai autuuden tunteen.

Hyvin monet teistä uskovat, että universumi jotenkin pitää kaiken, mitä haluatte, poissa teiltä, kunnes todistatte arvokkuutenne, kunnes olette todistaneet, että olette riittävän sinnikäs, että ansaitsette tosiaan kaiken sen hyvän, mitä olette kaivanneet. Ikään kuin jokin ulkopuolellanne olisi vastuussa unelmienne ja halujenne toteuttamisesta. Ja tähän sanomme, että mikään ei ole kauempana totuudesta. Ainoa joka kykenee estämään mitään ilmentymästä, olette te. Ajatukset joita ajattelette, suunta johon keskitytte, tunteet joita päätätte tuntea, ovat suoraan suhteessa kokemuksiin, joita ilmennätte.

Kerromme teille tämän: universumi antaa teille aina kaiken, minkä kanssa olette resonanssissa, eikä siihen ole poikkeuksia. Miksi teillä ei siis ole fyysisessä todellisuudessanne kaikkea, mitä haluatte? Tähän vastamme: koska ette salli toiveidenne ilmentyä. Tietysti monet teistä ovat täysin tietämättömiä siitä, että estätte kaiken, mitä pyydätte. Universumi vastaa jokaiseen haluun, jokaiseen tarpeeseen, jokaiseen toiveeseen jostain paremmasta, mutta te ette näe merkkejä, koska olette niin keskittynyt sen puuttumiseen, mitä haluatte.

Se olisi samanlaista kuin sanoa: ”Katson kanavaa 5 televisiostani, mutta haluan oikeasti katsoa kanavaa 10.” Jos ette vaihda kanavaa, ette voi nähdä, mitä kanavalla 10 on. Se on siinä, se on aivan yhtä totta kuin kanava 5, mutta ette näe sitä, koska ette ole virittyneet kanavalle, jota pidätte parempana. Jatkatte vain keskittymistä siihen, että te ette näe kanavaa 10. Ja näin on haluamienne asioiden kanssa. Kun sallitte ajatustenne alkaa keskittyä siihen, mitä haluatte, sen sijaan että toistuvasti ja herkeämättä keskitytte siihen, mitä ette halua, alatte nähdä kaiken sen paljastuvan, mitä haluatte, niin täydellisesti, että järkytytte siitä, miten kaikki alkoi virrata elämäänne. Ymmärrättekö analogiamme? Teidän täytyy olla virittynyt luomisvärähtelyyn voidaksenne nähdä merkkejä ja impulsseja, joita universumi aina antaa teille. Universumi ei koskaan pidätä toiveitanne teiltä.

Katselemme, kun hyvin monet teistä keskittyvät jatkuvasti suureen epätoivoon ja turhautumiseen, koska teistä tuntuu, ettei teillä ole mitään kontrollia elämäänne eikä voimaa luoda unelmianne, koska ne ovat olleet poissa hyvin kauan. Ja itse asiassa tarvitaan vain yksinkertainen muutos fokuksessanne, jotta unelmienne sallitaan paljastua hyvin uskomattomilla tavoilla. Hyvin monet teistä uskovat, että teidän täytyy pysyä lujana, teidän täytyy pakottaa unelmanne ilmentymään ja että unelmat ansaitaan, niitä ei anneta. Jos voisimme suostutella teidät keskittämään enemmän huomionne siihen, mitä haluatte, ettekä sen puuttumiseen, näkisitte, miten vaivattomasti asiat alkaisivat loksahdella paikoilleen.

Sanomme usein, ettei voi keskittyä pelkoon ja luottamukseen samaan aikaan. Ei voi keskittyä resurssien puutteeseen ja vetää samalla puoleensa yltäkylläisyyttä. Sitten kun alatte tarkoituksella valita ajatuksenne, koska tiedätte olevanne todellisuutenne luoja, alatte todella hämmästellä, miten paljon helpommalta elämä alkaa tuntua. Ette voi keskittyä siihen, miten vaikeaa kaikki on, ja odottaa sen helpottuvan, koska pidätte helppoutta parempana. Universumi toimittaa teille enemmän sitä, mihin keskitytte. Tavoitelkaa ajatuksia, jotka tuntuvat hyviltä. Se on oikeasti näin yksinkertaista. Teidän ei tarvitse koskaan tuntea, mitä ette halua. Sanotte: ”Ai, mutta entä kaikki nämä järkyttävät kokemukset ympärilläni?” Tässä muistutamme teille, että fokuksenne, ajatuksenne ovat aina kontrollissanne eikä kukaan muu voi valita niitä teille. On aina jotain ilahduttavaa, mihin voitte keskittyä. Aina.

Ette tulleet tänne kamppailemaan, ette tulleet tänne todistamaan arvoisuuttanne, ettekä tulleet tänne katsomaan, miten monia vaikeuksia pystyisitte kestämään. Tulitte tänne yksinkertaisesti kokemaan riemua kaiken sen luomisesta, mitä haluatte fyysiseen todellisuuteen. Mutta olette hetkellisesti unohtaneet jumaluutenne, olette unohtaneet, miten leikitään, ja olette unohtaneet, että tulitte saamaan tyydytystä toiveidenne ilmentämisestä.

Elämän ei ole tarkoitus olla vaikeaa – tulitte tänne pitämään hauskaa. Älkää olko niin huolissanne virheiden tekemisestä – oikeasti ei ole sellaisia. Teillä on aina uusia toiveita, ja on joka kerta uskomattoman tyydyttävää, kun sallitte universumin toimittaa ne. Vetäkää siis syvään henkeä ja rentoutukaa sen tietämiseen, että teitä tuetaan äärettömästi kaikessa, mitä haluatte. Olette aina kontrollissa, voitte luoda, mitä tahansa haluatte, eikä ole koskaan liian suurta unelmaa. Teillä on avain kaikkiin unelmiinne. Alkakaa keskittyä siihen, mitä haluatte, älkääkä olko niin keskittynyt siihen, mitä teillä ei ole. Tuntekaa, millaiselta tuntuisi saada nuo unelmat nyt. Miltä tuntuu saada toiveenne nyt? Leikkikää tällä ajatuksella ja alatte nähdä uusia tilaisuuksia virtaavan elämäänne.

Toivomme, että olemme palvelleet teitä jollain tavalla.

Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaitanne.

———–

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

Kanavoinneista ja muista kirjoituksista voit saada uutta näkökulmaa, lohtua ja vahvistusta elämäsi tilanteissa. SINÄ olet kuitenkin oman elämäsi ja oman totuutesi paras asiantuntija. Vie kaikki informaatio omien ”suodatintesi” läpi ja luota AINA ensisijaisesti omaan sydämeesi ja sisäiseen ohjaukseesi, kun teet valintoja – suuria tai pieniä. Näin pidät oman voimasi ja löydät oman totuutesi.

HENKISTÄ TAKAA-AJOA

2016-10-04T08:49:00+03:00

Kirjoittanut Geoffrey Hoppe (www.crimsoncircle.com)

Lokakuun 2016 Shaumbra-lehdestä

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Satuin näkemään viime kuun Shaumbra-lehdessä artikkelin "Henkistä puskurissa roikkumista" – jonka kirjoitti mestari-itseni. Oletan, että se olin minä, ihminen, josta mestari puhui. Pyysin editoria laittamaan minun versioni tarinasta tässä kuussa tasavertaisuuden nimissä.

Tiedätkö, millaista on yrittää pysyä mestarin mukana tällä henkisellä ajomatkalla. Mestari väittää, että roikun puskurissa, mutta tosiasia on, että hän ajaa minun elämäni läpi ehdottomasti kuin joku hullu. Minulta vaatii kaiken pitää hänet edes näkyvissä, kun kiidämme riipaisevia ja pöyristyttäviä elämän valtateitä ja sivuteitä pitkin. Joskus luulen, että hän yrittää karistaa kannoiltaan minut! Näen hänen kasvonsa peruutuspelissä ja hän nauraa itsekseen, kun minulta menee melkein ohi jokin jyrkkä mutka tai minun täytyy polkaista jarrua, kun hän pysähtyy yhtäkkiä päästämään kanan tien yli.

Kun aloin herätä monta vuotta sitten, mestari sanoi: "Tule mukaani." Otin hänen sanansa kirjaimellisesti. Hän istui kalliin punaisen avourheiluauton ajajan penkillä ja sen moottori hyrräsi kuin leijona valmiina hyppäämään. Kun kävelin matkustajan puolelle hypätäkseni kyytiin, hän osoitti takanani rähjäistä 1960-luvun tyylistä Volkswagen-pakettiautoa, jonka kylkeen oli maalattu psykedeelisiä kukkia ja rauha-, rakkaus- ja ilosloganeita, ja hän sanoi: "Tuo on sinun … Sen on paljon enemmän sinun tyylisesi." Sitten hän polkaisi urheiluautonsa kaasua ja jätti minut pölypilveen. Olen yrittänyt saada kiinni siitä lähtien.

Näin meidän kesken, mestari ei ole, mitä luulin hänen olevan. Muistan ensikohtaamiseni hänen kanssaan, kuin se olisi ollut eilen. Olin palannut juuri viikon mittaisesta retriitistä guruni ashramista Meksikossa, jossa olin 500 muun ihmisen kanssa nukkunut olkimatoilla vanhassa lampolassa. Ruokavaliomme koostui luomumerilevästä ja vedestä, jonka guru oli siunannut kehomme puhdistamiseksi. Melkein kaikki saivat ripulin, mutta guru kertoi meille, että se oli osa puhdistumisprosessia. Lauloimme ja rukoilimme kahdeksan tuntia joka päivä ja teimme vielä neljä tuntia kovaa työtä rakentaessamme gurulle uutta kartanoa. Ostin 500 dollarilla pienen kangaspalan, jota guru oli käyttänyt yhtenä iltana silmiintuijotussession aikana. Täytyy myöntää, että oli niin pimeää, etten ole varma, katsoiko guru todella minua silmiin vai oliko hän unessa, mutta luulen hänen katsoneen. Luulen tunteneeni jotain.

Heti kun olin päässyt kotiin ashramista ja toipunut nestehukasta, laitoin gurun kankaanpalan alttarilleni, aivan Shaman's Magic® -huilun ja kristallisen soinnutusmaljan viereen, jonka olin ostanut Sedonasta vuosia sitten. Sytytin kaikki Light Power of Archangels® - kynttiläni ja Hawaiian Kahuna Breath® -suitsukkeen ja aloitin 90 minuutin hokemalaulu-iltarituaalini. Ja silloin se tapahtui.

Kuulin naurua jostain takaani. Se oli ilosta ja hilpeää naurua, jota kuulee sellaiselta, joka on juuri kuullut todella hyvän vitsin. Se oli luonnollista vatsanaurua – kuin joulupukki muutaman konjakkinaukun jälkeen. Ei "hou-hou-hou", vaan "hah-hah-hah-hah-haa". Ketään muuta ei ollut pyhässä energisoivassa huoneessani, joten saatoin olettaa vain, että sain aidon henkisen kokemuksen. Tartuin välittömästi Egyptian Healing Wand® -sauvaani ja taputin otsaani yhdeksän kertaa, niin kuin ohjeessa sanottiin. Lauloin "jaw-wah-zee-doo" jokaisella kallon taputuksella. Opin tämän pyhän hokeman hikimajaseremoniassa Perussa useita vuosia sitten, kun meitä oli siellä ryhmä portaalin avausmatkalla.

Nauru vain jatkui, melkein hukuttaen alleen "jah-wah-zee-dooni". Nyt se kuulosti sellaiselta, joka nauraa niin kovaa, että kyyneleitä virtaa kasvoja pitkin – sellaista hysteeristä naurua, jota ei pysty lopettamaan. Aloin vähän ärsyyntyä. Minusta tämä ei ollut sopivaa käytöstä pyhimmistä pyhimmässä kammiossani Plejadian Activation Olis® -öljyjen ja Sweet Songs of Lemuria® -nauhoitusten keskellä. Mutta nauru jatkui.

"Kuka tulee nyt Universaalin rakkauden temppeliini?" kysyin, ääni muutaman oktaavin normaalia korkeampana hermostuneisuuden vuoksi. En ollut käyttänyt Dark Matter Protection Mist® -suojaa huoneessa palattuani ashramista, joten en ollut varma, oliko joku negatiivinen olento tunkeutunut voimakenttään.

"Se olen minä, mestari-itsesi", oli vastaus hohotusten välissä.

"Isä/Äiti muinaisen hengen nimeen, mille naurat?" kysyin vähän hermostuneesti.

"Sinulle! Tota, meille. No … itse asiassa SINULLE."

Oli pitkä tauko, ennen kuin kysyin: "Miellytänkö jumalia pyhillä riiteilläni?"

"Et, mutta saat minut repeämään makyollasi!"

Makyolla? En ollut koskaan kuullut tuota termiä aiemmin. Sen täytyy olla sanskriitin sana kunnioitukselle ja hartaudelle.

"Kuuntele, lapsukainen", mestari sanoi. "Et saa yhtään ylösnousemuspisteitä pyhistä toimistasi. Sinulla on oikea ajatus, mutta menet väärään suuntaan. Se on kuin yrittäisi laulaa, mutta käyttäisi persettään kuuman ilman puhaltamiseen …"

"Anteeksi kuinka!" haukoin henkeäni. Mutta melkein kuin tilauksesta pieraisin. Olen varma, että se oli vain sattumaa ja johtui äskettäisestä turistiripulistani. Mestarin nauru täytti pyhän huoneeni neljä suuntaa, kuten myös melko hirveä haju.

"Mennäänpä asiaan, Heinäsirkka. Haluat jumalaisen kultaisen enkelisi viereen, eikö vain?"

"Kyllä, enemmän kuin mitään muuta", vastasi melkein kyynelissä.

"No, minä olen tässä, kämppis", mestari sanoi Jack Nicholsonin ääntä imitoiden. Äänestä tuli nyt vähän myötätuntoisempi. "Olen mestari-itsesi, ruumiillistunut valaistumisesi. En tule tulevaisuudesta, enkä ole enkeli. Olen aina ollut tässä ja odottanut vain kärsivällisesti, että oivallat minut."

"Miksi tulet nyt, mestari?" kysyin. "Olenko saavuttanut Order of the Benevolent Starseed® 14. tason oppiarvon?"

"Just joo", mestari sanoi sarkastisella äänellä, jota en käsittänyt tuolloin. "Itse asiassa valokehooni sattuu niin paljon nauramisesta, etten kestä enää. Tapat minut, lapsukainen. Haluan päästä sinne ja nauttia elämästä kanssasi, mutta sinun yrittäessäsi niin kovasti ja minun nauraessani niin kovasti, emme vain tee sitä integrointia, jonka suostuimme tekemään. Olet niin syventynyt jahtaamaan sateenkaaria ja yksisarvisia, että unohdit, mihin suostuimme tässä elämässä: rentoutua ruumiillistuneeseen valaistuimiseen."

"No, olen taatusti yrittänyt!" huusin närkästyneenä. "Tiedätkö, miten paljon rahaa olen kuluttanut kaikkiin näihin kursseihin ja pyhiin matkoihin?!"

"Aivan liian hyvin, aivan liian hyvin. Olisimme voineet ostaa jahdin ja purjehtia ympäri maailmaa sillä, mitä olet kuluttanut, ja pitää helvetin paljon hauskempaa kuin syödä merilevää epäaidossa ashramissa. Haluan elää, lapsukainen, en kärsiä. Teimme ihan tarpeeksi kärsimistä aiemmissa elämissä. Nyt on aika rokata. Hei, mitä jos mentäisiin huomenna iltapäivällä keilaamaan? Muutama kalja ja muutama sikari? Voit vaikka kutsua joitain ystäviäsi. (Tauko) Ai niin, eihän sinulla ole yhtään ystävää. (Naurua) No, minä tuon joitain ylösnousseita mestareita."

"Tunnetko ylösnousseita mestareita?" kysyin silmät pyörinä.

"Minä olen ylösnoussut mestari, Battan-san."

Olin täysin hämmentynyt. Kuulen nauravan mestarin, joka väittää olevansa minä ja myös ylösnoussut mestari. Ja hän haluaa mennä keilaamaan huomenna. Kaiken sen keskellä, että ei ole rahaa maksaa vuokraa, koska minun täytyi mennä gurun ashramiin, toivun ripulista ja puhun epäkunnioittavalle nauravalle mestarille, romahdan itkemään kuin pikkuvauva. Opin myöhemmin, että juuri tätä mestari halusi. Minun oli aika päästää irti ja sallia.

Löysin itseni likoamasta kylpyammeestani noin tuntia myöhemmin, eikä minulla ollut aavistustakaan, miten pääsin sinne. Näin raikkaanvalkoisen pyyhkeen ja kylpytakin laitettuna jakkaralle lähelle ammetta ja käsin kirjoitetun lapun pyyhkeen päältä. Kurkotin ottamaan sen ja luin: "Nähdään Big K:n keilatavaratalossa huomenna klo 18. Älä myöhästy. Tuo omat pallosi. –Mestari."

"Minulla ei ole palloja", ajattelin. HEI ODOTA! Hän halusi minun sanovan sen itselleni! Voi hemmetti häntä!

Ja silloin todella tapasin hänet. Mestarin. Paras ystävä joka minulla voisi koskaan olla, ja ärsyttävin olento, jonka olin koskaan tuntenut. Hän on työntänyt minua rajoilleni (rajoillemme). Pois mukavuusalueeltani. Yli sen, mitä ajattelin mahdolliseksi. Hän pakotti omin käsin minut elämään, minun potkiessa ja huutaessa suurimman osan matkasta. Hän pani minut hengittämään tavalla, jolla en ollut koskaan ennen hengittänyt. Hän pani minut nauramaan silloinkin, kun en halunnut nauraa. Hän pani minut syömään kivoissa ravintoloissa, asumaan kivoissa hotelleissa ja myös lentämään ensimmäisessä luokassa. Hän pani minut laulamaan, tanssimaan ja kuuntelemaan kaunista musiikkia. Luultavasti minun ei edes pitäisi sanoa tätä perhelehdessä, mutta hän pani minut myös koskettamaan kehoani.

Mestari sai minut puhumaan täysin vieraille ihmisille kadulla, hymyilemään hölkkääjille, kun kävimme pitkillä kävelyillä, maksamaan jonossani takana olevan naisen kahvin Starbucksilla ja lähtemään pois, ennen kuin hän tiesi siitä, ja heiluttamaan auton ikkunasta, kun ohitin toisen auton kadullani … No, hän sai minut elämään.

No, joka tapauksessa tapasin hänet Big K:n keilatavaratalossa seuraavana päivänä. Hän näytti itse asiassa The Big Lebowski –elokuvan hahmolta. Hän oli pukeutunut polyesteriseen keilajoukkuepaitaan. Selkään oli kirjailtuna suurin värikkäin 1950-luvun tyylisin kirjaimin "Ylösnousseiden mestareiden klubi", kuin se olisi hänen joukkueensa sponsori. Kirjaillussa kuvassa lenteli keiloja ilmassa ja alla oli pienin kirjaimin "Joka pallolla kaato". Eteen sydämen päälle oli kirjailtu "Se jätkä".

Kun hän oli heittänyt kolme kertaa peräkkäin 300 pisteen tuloksen ja minä tyypilliset 100 pistettä, hän söi päivälliseksi kaksi luksuspekonijuustohampurilaista ja joi six-packin Heineken-olutta ja minä näykin salaattiani ja join luonnonmukaisen hedelmäsmoothien. Sitten hän kutsui minut ulos ajelulle. Se oli ajelu, joka on jatkunut tähän päivään saakka.

"Tule mukaani", hän sanoi hymyillen. Heti kun hän nousi tuohon kalliiseen, punaiseen avourheiluautoon, moottori alkoi hyrrätä voimalla, joka tuntui 400 hevosvoimalta konepellin alla. Kun kävelin matkustajan puolelle noustakseni autoon, hän näytti edellä mainittua Volkswagen-minibussia takanani. "Tuo on sinun", hän huusi. "Se on paljon enemmän sinun tyyliäsi, ainakin siihen saakka kunnes rentoudut valaistumiseesi (valaistumiseemme)." Sitten hän polkaisi urheiluautonsa kaasupoljinta ja jätti minut enkelipölypilveen.

Hän ei ole mestari, jonka olin kuvitellut henkisen heräämisen alkuaikoina. Etsin gurua. Luulin, että henkisyys oli vain kunnioitusta, arvostusta ja rituaaleja. Katson nyt taaksepäin ja nauran ajatellessani, miten tylsäksi olin tullut, vaikka ruumiillistuneen valaistumisen koko pointti oli elää. Juuri sitä mestari halusi tehdä, ja minä tein täsmälleen päinvastoin. Tapanani oli ajatella, että kultainen enkeli tulisi tuudittamaan minua rintaansa vasten, kun itkin elämän vastoinkäymisiä. Sen sijaan sain mestarin, joka rakasti elämää tavalla, mitä en ollut nähnyt koskaan aiemmin, eikä hän pelännyt elää, koska mestari tiesi, ettei ollut kuolemaa. Sain mestarin, joka ei pessyt jalkojani pyhällä linimentillä, vaan työnsi kummankin kätensä ulos kuuman pienen urheiluautonsa ikkunasta ja näytti minulle keskisormiaan, kun yritin pysyä hänen perässään vanhalla Volkswagen-minibussillani. Sellaisen mestarin minä sain – elämän mestarin.

Olen yrittänyt siitä lähtien pysyä perässä hänen kyltymättömässä halussaan elää. Ajattelin ennen, että olin tielläni pois tältä planeetalta, ja mietin, pitäisikö minun jäädä vai lähteä. Nyt oivallan, että mestari ja minä olemme tiellä elämään. Se on paras elämä, minkä voisin koskaan kuvitella, ja omalaatuisin ja rakastavin mestari, jota olisin voinut pyytää. Ja parasta on, että … se on kaikki minun tekemääni.

KUUSI MERKKIÄ ELÄMÄNPOLUN LÖYTÄMISESTÄ

2016-06-03T09:09:38+03:00

Kirjoittanut Anna LeMind (www.learning-mind.com)

20.5.2016

Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Oman polkunsa löytäminen elämässä ei ole helppo tehtävä. Se vaatii vuosien yritystä, epäonnistumista ja etsimistä.

On surullista, että useimmat ihmiset eivät koskaan löydä oikeaa polkua ja päätyvät kuluttamaan elämänsä väärien ihmisten ympäröimänä ja tehden asioita, joista he eivät nauti. Tämän päivän yhteiskunnassa on erityisen helppoa hämmentyä siinä, mitä haluamme elämässä, koska massamedia ja valtavirtakulttuuri kertovat meille jatkuvasti, millaisia meidän pitäisi olla, mitä meidän pitäisi tehdä ja miltä meidän pitäisi näyttää. On kuitenkin ihmisiä, jotka eivät sopeudu siihen, mitä valtaosa haluaa, ja kuuntelevat oman sielunsa ääntä. Oletko yksi noista ihmisistä? Tässä on joitain merkkejä, jotka kertovat sinun löytäneen polkusi elämässä.

1. Teet elannoksesi sellaista, mitä rakastat.

Yksi selvimmistä merkeistä elämänpolkunsa löytämisestä on, että työskentelee jonkin korkeamman tarkoituksen vuoksi eikä vain ansaitakseen tuloja. Mitä se onkin – oma yritys, itsenäisen taiteilijan luova ura tai "normaali" työ – pointtina on, että se tuo sinulle iloa, antaa täyttymyksen tunteen sekä auttaa sinua henkilökohtaisessa kehittymisessäsi. Saatat tehdä sitä tehdäksesi maailmasta paremman paikan tai auttaaksesi muita, mutta ainoa yksi on selvä: motiivisi menevät pitkälle sen yli, että teet työtä vain ansaitaksesi rahaa laskujen maksamiseen. Työ on oleellinen osa sielusi kutsumusta ja palvelee elämäsi tarkoitusta.

2. Pyrit arvopohjaisiin tavoitteisiin ja arvostat asioita, joilla on merkitystä.

Todellinen elämäntarkoitus ei koskaan keskity aineellisiin ja hetkellisiin asioihin. Näin ollen jos olet löytänyt polkusi elämässä, tavoitteesi ovat luultavasti arvopohjaisia. Kaikki tulevat tähän maailmaan toteuttaakseen erilaisen tehtävän. Joillakin se voi olla omistautuminen perheelle ja lasten kasvattamiselle. Toisilla se voi olla lahjakkaana taiteilijana oleminen, joka haluaa inspiroida ja kannustaa ihmisiä taideteoksillaan. Minkä vuoksi oletkin syntynyt, keskityt ikuisiin ihmisarvoihin. Moderni yhteiskunta tarvitsee sellaisia yksilöitä enemmän kuin koskaan, koska tämän päivän ihmiset kadottavat jatkuvasti yhteyden sieluunsa ja unohtavat ne asiat, joilla on merkitystä, aineellisten saavutusten ja pinnallisten pyrkimysten vuoksi.

3. Sinusta tuntuu, että kaikki on kohdallaan, ja olet tyytyväinen elämääsi.

Tunnet, että kaikki mitä sinulle on koskaan tapahtunut, on tapahtunut syystä ja auttanut sinun tuomisessa siihen, missä olet nyt. Myös aiemmissa pettymyksissäsi ja epäonnistumisissasi on nyt tolkkua. Epäonnistuneet suhteet, käyttäytyminen jota nyt saatat hävetä, työpaikat joita vihasit – kaikki on tukenut sinun tekemisessäsi ihmiseksi, joka olet tänä päivänä. Oivallat syvästi sen ja tunnet kiitollisuutta, että asiat tapahtuivat niin, kuin tapahtuivat, koska kaikki on nyt kohdallaan.

Vaikket olisikaan tyytyväinen elämäsi joka osaan, sinulla on yleinen tyytyväisyyden tunne ja voit sanoa, että olet onnellinen ja kehittynyt ihminen.

4. Olet terveessä suhteessa tai onnellinen yksin.

Ihminen joka on löytänyt polkunsa, tietää tarkkaan, mitä hän haluaa. Siksi et vietä aikaasi hyväksikäyttävässä tai onnettomassa suhteessa. Olet mieluummin yksin kuin väärän ihmisen kanssa. Jos olet suhteessa, niin olet melko varma, että olet löytänyt sielukumppanisi ja haluat viettää loppuelämäsi hänen kanssaan. Täydennätte toisianne ja suhteenne on syvä yhteys, joka perustuu samanlaisille arvoille ja elämän tavoitteille.

5. Olet poistanut ihmisiä pois elämästäsi.

Yhtenä päivänä oivalsit, että jotkut ihmiset jotka uskoit ystäviksesi, eivät oikeasti välitä paskaakaan sinusta. Kaikilla on elämässään tällaisia ihmisiä, jotka näyttävät hyvin ystävällisiltä ja tukevilta siihen saakka, kun olet vaikeuksissa ja tarvitset heidän apuaan. Tuolloin yhtäkkiä näet, että oletetut ystävät eivät ansaitse olla osa elämääsi.

Saatat tulla samaan johtopäätökseen joistakin ihmisistä pelkästään siksi, ettet värähtele heidän kanssaan. Et enää näe pointtia olla heidän seurassaan, koska se tuntuu enemmän sosiaaliselta velvollisuudelta kuin vilpittömältä kommunikointihalulta. Nyt haluat ympäröidä itsesi samanmielisillä yksilöillä, joiden kanssa resonoit, ja päästät elämääsi vain niitä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita sinusta ja jakavat samat arvot kanssasi.

6. Olet oivaltanut, etteivät toisten ihmisten mielipiteet merkitse mitään.

Koska olemme sosiaalisia olentoja, lankeamme usein siihen ansaan, että noudatamme toisten odotuksia meistä ja näin pidämme heidän mielipiteitään meistä ja elämästämme tärkeinä. Kuitenkin löytäessäsi oman polkusi elämässä oivallat, miten merkityksettömiä ne todellisuudessa ovat ja miten typerää on välittää siitä, mitä toiset ihmiset ajattelevat. Nyt tiedät, että tämä on sinun elämäsi ja olet ainoa, jonka on määrä päättää, mikä on parempi sinulle. Vastaavasti et enää tunne tarvetta tehdä vaikutusta toisiin ja yrittää todistaa olevasi parempi, fiksumpi ja menestyneempi kuin he.

ELÄMÄNILOA...

2016-06-03T08:56:00+03:00

Anna ilon aina silmistäsi loistaa,

se elämäsi tyhjyydestä poistaa.

Saa silmäsi sun tähtösien loisteen

ja sydämesi aurinkoisen paisteen.

Ei onneakaan ole silloin vailla,

kun elää tohtii unelmiensa lailla.

Siks tartu hetkeen tähän ainoaan

ja omistaudu sille kokonaan.

Oot itse silloin säde ikuisuuden,

luot unelmista elämäsi uuden.

ELÄMÄ...

2016-05-30T13:49:15+03:00

Täydellisyys,

tyhjyys aisteillemme,

on luotu valosta rakkauden.

Tietoisuus,

on koti sielujemme

kokemuksen aika ikuinen.

On elämä unta ja aistien harhaa,

vastakohtien kokemus sielujen.

Äiti-maasta on kehos,

sen Äiti-maalle annat.

Heräät unesta valoon

mi on ikuisuus.

Se hetki on tässä,

minkä elää sä voitkin.

Sen luonut olet itselles.

Säteen valosta ikuisen

myös tänne toitkin.

Olet luoja, kokemus ikuinen.

KAIKEN HALUAMANNE VÄLITÖN ILMENTÄMINEN

2016-05-03T08:45:00+03:00

Enkelioppaita kanavoinut Taryn Crimi (www.angelic-guides.com)
24.4.2016
Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine

Tänään haluaisimme keskittää huomionne ilmentämiseen. Jokaisella teistä on oma ainutlaatuinen perspektiivinne, joka on saanut teidät määrittämään ainutlaatuiset unelmanne ja toiveenne. Joillakin teistä on unelmia, jotka näyttävät jääneen toteutumatta hyvin pitkän aikaa, ja toisilla on vasta syntyneitä toiveita ja monet niistä ovat jo ilmentyneet. Tämä on hauska asia todellisuudessanne. Tulitte nauttimaan siitä ilosta, että muodostatte uusia toiveita itsellenne. Elämä ei olisi läheskään niin hauskaa, jos teillä ei olisi asioita, joita haluatte. Mutta miksi jotkut toiveet toteutuvat hyvin helposti ja toiset näyttävät karttavan teitä? Tätä haluaisimme käsitellä tänään.

Nimittäin meidän perspektiivistämme katsottuna ei ole liian suurta toivetta tai unelmaa – kenelläkään ei voi olla toivetta, joka on saavuttamaton, vaikka se olisi kuinka suuri. Sanomme usein, että jos voitte uneksia jostain, voitte saavuttaa sen, ja sanomme tämän ehdottomalla varmuudella. Miksi siis jotkut toiveet ovat teille paljon helpompia ilmentää kuin toiset? Tähän vastaamme, että usko jonkin ilmentämisen vaikeuteen estää jatkuvasti sen fyysisen ilmentymisen. Sallikaa meidän selittää lisää perspektiiviämme siinä toivossa, että se selkeyttää, mitä tarkoitamme.

Jokainen toive joka teillä on ollut ja on edelleen, on sen tunteen vuoksi, jonka uskotte sen ilmentymisen antavan teille. Suhteet, yltäkylläisyys, kokemukset, loma, lapset, keho – ehdottomasti jokainen toive syntyy, koska etsitte tunnetta, jonka se antaa teille. Se on näin yksinkertaista – ei ole mitään poikkeuksia. Niinpä silloin kun ymmärrätte, että oikeasti etsitte tuota tunnetta ettekä varsinaista fyysistä ilmentymää, teillä on välittömän ilmentämisen avain. Miten niin? Olette voimakkaita luojia ja teillä on aina kyky muuttaa ajatuksenne ja fokuksenne haluamaanne suuntaan. Voitte saavuttaa tässä ja nyt tunteen siitä, mitä haluatte. Teidän ei tarvitse odottaa. Voitte käyttää mielikuvitustanne ja kuvitella, miltä tuntuu saada kaikki toiveenne juuri nyt. Jos ymmärrätte, mitä kerromme teille, teidän ei tarvitse enää koskaan odottaa mitään. Tämä ajatus on oikeasti avain kaikkeen ilmentämiseen.

Emme mitenkään väheksy unelmienne fyysistä ilmentymistä, ei millään muotoa. Haluamme teidän ilmentävän fyysisesti jokaisen unelman ja toiveen, joka teillä koskaan on, mutta sitten kun ymmärrätte, että voitte saavuttaa sen tunteen, että teillä on se juuri nyt, katsotte epäilemättä hämmästellen, kun koko maailmanne transformoituu edessänne. Nimittäin ette voi keskittyä jonkin saamiseen ja siihen, miltä tuntuu saada se, ilman että se ilmentyy fyysiseen todellisuuteenne. Syynä on, että teistä tulee värähtelyheijastus siitä tai yhteensopiva sen värähtelyn kanssa, mitä haluatte ilmentää. Se mihin keskitytte, toimitetaan teille aina. Kaikki fyysisessä todellisuudessanne on – hyvä tai paha – koska olette keskittäneet riittävästi energiaanne siihen ja teistä on tullut värähtelyltänne yhteensopiva sen kanssa. Siksi sen oli ilmennyttävä.

Monet sanovat meille: ”No, miksi unelmani eivät ole vielä ilmentyneet, jos se on noin helppoa? Olen halunnut löytää sielunkumppanin, vetää puoleeni enemmän rahaa, saada paremman työpaikan, saada lapsen ja luoda terveemmän kehon jo vuosia, eikä minulla vieläkään ole sitä. Miten paljon kauemmin vielä kestää” Tähän hymyilemme, koska tämä on erittäin tärkeä kysymys, ja jos voitte ymmärtää vastauksemme, transformoitte elämänne nopeasti ja suurenmoisella tavalla. Teillä ei ole, mitä etsitte, koska keskitytte siihen, miltä tuntuu, kun sitä ei ole elämässänne. Ette voi jatkuvasti tuntea sen puutetta, mitä toivotte, ja vetää samanaikaisesti sitä elämäänne. Tämä on hyvin syvällistä. Haluamme teidän pohtivan tätä hetken.

Ainoa asia joka estää jatkuvasti unelmianne ilmentymästä todellisuuteenne, on huomionne siihen, ettei niitä ole. Ymmärrättekö, mitä tämä merkitsee? Monet teistä vakuuttavat itselleen, ettei unelmanne voi ilmentyä, koska ette pysty ajattelemaan mitään mahdollista tapaa saada sitä. Juuri tämä estää sitä tulemasta. Ei ole mitään liian suurta universumin toimitettavaksi. Haluamme eniten teidän tietävän, että olette paljon kykenevämpi, kuin usein uskotte. Olette enemmän kuin kykenevä ilmentämään ehdottomasti jokaisen unelmanne. Teillä on aina uusia toiveita, uusia unelmia näköpiirissänne – ei ole mitään väärää määritellä jatkuvasti uusia asioita haluttavaksi. Sitä tulitte tänne tekemään.

Kuitenkin monet teistä roikkuvat sen yksityiskohdissa, miten niiden sallitaan tulla. Olemme sanoneet tämän monta kertaa monella eri tavalla, mutta jos voitte todella ymmärtää, mitä kerromme teille, pystytte avaamaan oven kaikkiin aarteisiinne. ”Miten” ei ole teidän tehtävänne – teidän ei tarvitse kuormittaa mieltänne sillä. Teidän tehtävänne on määritellä, ”mitä” haluatte – se on ainoa asia, jossa emme voi auttaa teitä. Kun olette määritelleet, mitä haluatte, teitä vaaditaan vain valmistautumaan vastaanottamaan se. Mutta on hyvin hauskaa, että voitte välittömästi loihtia sen tunteen, millaista on, kun teillä on se juuri nyt. Teidän ei tarvitse enää odottaa – tästä välittömässä ilmentämisessä on todella kyse. Pitäkää siis hauskaa – kaikki mihin pyritte, on ulottuvillanne juuri nyt.

Rakkaudessa ja valossa, olemme Enkelioppaitanne.

———–

Viestiä saa vapaasti välittää edelleen.

MATKAMUISTOJA

2016-04-28T10:47:00+03:00

Auvoisten ja huolettomien päivien aika tuntui jo olevan muinaisjäänneettä, kunnes valoa putken päässä oli näkyvissä. Äitini, lempiäitini, paras äitini, ehdoton toplistojen kärkikuningatar ehdotti, että lähtisimme sulhon kanssa viikoksi etelän maille kahden. Korostan sanaa KAHDEN. Hän lupautuisi isäni kanssa vielä kerran vahtimaan nuorimmaista lastenlastaan viikon ajan. Ikäähän heillä molemmilla on jo yli kahdeksankymmentä vuotta, mutta mieli ja terveys on pysynyt virkeänä. Punnitsimme tätä tarjousta kauan ja hartaasti, kunnes toisen sekunnin jälkeen hyväksyimme eteen auenneen taivaan. Ei oltu köyhiä eikä kipeitä, kun matkasivustot aukenivat tietokoneen ruudulle. Taloudellista tilannetta jouti sitten murehtimaan matkan jälkeenkin.

Niin koitti kevät ja kaksi onnellista lähti matka-askeineen kohti etelän lämpöä. Lentokentällä kilisivät kuohuvat maljat ja tuleva viikko heijastui upeana eteemme. Ei podettu koti-ikävää ei, sillä tiedettiin sitä koti-iloa piisaavan reissun jälkeen riittämiin. Kohteessa aurinko lämmitti ja palvelut pelasivat. Kroppa ei aktiviteettejä kaivannut. Aamulla, kun pääsi vaakatasoon lavitsalle altaan viereen, niin siitä tehtiin ylösnousemus auringon laskun aikaan. Toki pieni kupliva juoma maistui toisinaan, sillä lämpimissä maissa on huolehdittava nestetasapainosta.

Isännän syntymäpäivä sattui lomaviikolle ja sitä suunniteltiin juhlittavan vähän paremmin. Lupasin viedä urhoni syömään hyvin ja ajateltiin nautiskella oikein pidemmän kaavan mukaan. Muuten olisi kaikki mennyt hyvin, mutta päätimme soittaa pikaisesti kotipuoleen ja kysellä kuulumisia lapsenhoitajilta. Se oli vikatikki. Nuorimmaisemme halusi puhella isänsä kanssa ja valitteli langan toisessa päässä kovaa ikäväänsä itkien. Isä on vahvasti tunneihminen ja synttärimieliala hiipui minimiin. Eipä se siitä sitten enää illan mittaan noussut, joten päätimme palata taksilla takaisin hotellille. Taksikuski oli kenties tulkinnut väärin ja kuvitteli meidän olevan kiireisiä. Kauhistuneena tarrauduimme ovenkahvoihin ja pitelimme toisistamme kiinni, kun Turkin Räikkönen polkaisi raskaan kaasujalkansa pohjalukemiin. Lukaisin siinä pikaisen iltarukouksen hieman etuajassa, sillä en ollut varma pääsisinkö sänkyyn asti sitä tekemään. Luoja kuuli pienen ihmisen pyynnön ja pääsimme hyvinvoivina ja todella nopeasti tutun hotellin portille.

Rantakohteessa kuulunee ainakin kerran reissussa piipahtaa kastamassa varpaansa hyiseen meriveteen. Matkaa rantaan oli jonkin verran, joten yhteen kertaan se meillä jäikin. Tosin muutkin asiat painoivat vaakakupissa. Sekaisessa rantavedessä nimittäin uiskenteli leguaanin näköinen kaveri, eikä minulla ollut aikomustakaan polskia samoissa vesissä. Rantapyyhe ei siis kauaa ehtinyt tuulettua meritulessa, kun pakkasimme kassimme, nappasin isäntää käsipuolesta kiinni ja leiriydyimme takaisin altaan äärelle.

Viikko voi toisinaan sujahtaa silmänräpäytyksessä. Niin tässäkin tapauksessa. Ainoastaan laihdutuspussit olisivat voineet pitkittää hyvin anasaittua lomaa, mutta lomalla ei ruuan kanssa leikitä, sitä syödään. Oli aika pakata passi ja hammasharja takaisin kotiin menevään kassiin. Oli aika laskeutua pilvilinnoista alas kohti HelsinkiVantaan lentokenttää. Siitä se arki lähti tutulla kaavalla etenemään ilman suurempia siirtymäriittejä.

Lempiäitini teki muutaman viikon kuluttua minulle uuden, hyvin mieluisan ehdotuksen. Ikäihmisenä hän ei enää halua matkustaa yksin, mutta menojalka kuitenkin vielä kutkuttaa. Hän kysyikin, saisiko minusta itselleen seuraa ja turvaa matkalle viikoksi. No eihän äidille voi vastata tällaisessa tapauksessa kieltävästi. Olen kuitenkin hyvin epäitsekäs ihminen ja auttamishaluinen. Viikko etelän lämmössä syksyllä on tietenkin melkoinen uhraus, kun vaihtoehtona olisi viikko kotopuolessa Tuhkimo-kloonina. Siispä esimerkillisenä tyttärenä tahdoin äitiäni auttaa ja ottaa vastaan tarjouksen. Tässä vaiheessa ei vielä ollut tietoakaan finanssiasioiden hoitumisesta, mutta kun usko ja luottamus on vahva, niin aurinkorannat siinsivät jälleen verkkokalvoilla.

Isännälle aloin matkan mahdollisuutta varovaisesti availla. Varoin visusti olemasta erityisen innostunut asiasta. Minähän olin tässä tapauksessa uhrautuja ja hyväntekijä. Aikamme asiaa pohdittuamme ja eri näkökulmia vertailtuamme tulimme siihen tulokseen, että ei näitä reissuja välttämättä enää montaa tule, jossa yhdessä äidin kanssa voisimme matkata. Päätimme, että minä lähden. Poistuin neuvottelutilaisuudesta hillityn rauhallisesti varoen hymyilemästä kertaakaan. Suuntasin askeleeni vessaan ja lukitsin oven huolellisesti. SITTEN tuuletin riemuani huutoa, naurua ja kirkunaa pidätellen. Tein valtaisia aaltoja peilin edessä ja annoin vartalon heilua ja keinua ilonenergiaa pursuten.

Tämän toisen matkan lähestyessä tuli mieleeni, että pitäähän minun hankkia Tallinnasta sitä ennen ihanat ripsienpidennykset. Mikäs sen mahtavampaa, kun herätessä etelän aurinkoon on katse jo valmiiksi säihkyvä. Taas kutsuin mieheni palaveriin ja aloitin neuvottelut Viron risteilymahdollisuudesta. Ehdotin yhteistä matkaa, kun emme olleet viettäneet kovinkaan paljon aikaa kahden etelän lomamme jälkeen. Liiketoimintaan ottamani lainan turvin saatoin olla jalomielinen ja maksaa molempien risteilyn. Tästähän puoliso lämpeni ja sitä myöten oli matka ripsientuuhennukseen varmistettu. Päätarkoitukseksi virallisesti toki jäi miehen huomioiminen, hemmottelu ja hänelle vaihtelun tuominen arkeen.

Koitti jälleen päivä, jolloin sain pakata laukkuni kesähepenillä ja suunnata äitini kanssa etelän lämpöön. Sulho saatteli meidät nuorimmaisen kanssa lentokentälle. Auton perävalojen kaikotessa vapauden tunne lisääntyi samassa suhteessa. Pientä kylmänhikeä aiheutti matkavarauksemme uupuminen virkailijoiden tietokoneruudulta. Luukulta toiselle siirryttyämme, meitä palveli lopulta äärettömän ystävällinen miesvirkailija, joka täytti kaikki ei-hetoron piirteet. Hetken naputeltuaan, pikkusormi sievästi kippuralla, hän sai selviteltyä matkatoimistolta, että meitä ei tosiaankaan oltu merkitty varauslistalle. Onneksi koneessa oli tilaa ja saimme vielä valita kivan lentopaikankin. Siitä päästiin matkatunnelmiin.

Taxfree- kaupan pöyhimisen jälkeen istahdimme ravintolaan ja hain meille matkanalottajaismaljat. Äiti pitää kireämmistä juomista, kun minä taas olen kuplivan ystävä. Hintapolitiikka lentokentällä on sitä luokkaa, että mielessä käväisi jo raittiina istuskelukin. Pyysin kassaneidiltä kuitenkin lasillisen järkevän hintaista konjakkia ja piccolopullon kuohuvaista. Konjakkia oli tosin niin pieni tilkkanen, että kiiruhdin juoksujalkaa pöytäämme ja kehoitin äitiäni nauttimaan juoman, ennenkuin kallis aine ehtii haihtua.

Lento sujui ripeästi, vaikka turbulenssia matkan varrella olikin runsaasti. Lentoemot joutuivat keskeyttämään töitänsä tuon tuostakin, mutta ehtivät kuitenkin meille viinit tarjoilla ennen isompia ilmakuoppia. Juominen olikin sitten jo taitolaji siinä pompinnassa. Kyllä janoinen oppii.

Aamuyön tunteina saavuimme perille, joten maisemien ihastelu sai jäädä unosten jälkeiseksi ajankohdaksi. Jasmiinin tuoksu saatteli matkaajat ihanaan uneen. Aamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Parvekkeella rönsyilivät ihmeköynnökset mahtavissa fuksianpunaisissa väreissään ja näkymä oli muutenkin, kuin pienessä paratiisissa. Ensimmäinen huolenaihe oli, että miten täältä malttaa lähteä viikon päästä kotiin. Aamupalat nautittiin läheisen rannan ravintolassa tyynen meren kimallellessa vieressä. Oli siinä vieressä muutama kissa ja koirakin, jotka toiveikkaana odottelivat omia aamupalojansa uusilta turisteilta. Äitini, suurena eläintenystävänä, hankki anteliaisuudellaan uskolliset ruokaseuralaiset koko loman ajaksi. Minä en niin innokkaana lähesty ulkomaaneläviä. Nuorempana kaksijalkaiset selkärangattomat saivat huomioni, mutta iän lisääntyessä sekin puoli on rauhoittunut.

Lähempää tuttavuutta tein paikalliseen eläimistöön eräänä iltana istuskellessani parvekkeella, aikakauslehden takana ryypiskellessäni. Kuului pörähdys ja jokin iso lentävä hyönteinen vilahti ohitseni. En sitä sitten sen kummemmin noteerannut, kunnes tämä pörinä alkoi kuulua niskahiusteni seasta. Huiskaisin monta senttiä pitkän koppakuoriasien näköisen ötökän itsestäni niin, että se putosi parvekkeen lattialle. Huomasin sen vilistävän siellä pitkien karvaisten koipiensa kanssa, kuin torakka ikään. Helpotukseksi huokaisin, että sillä oli tosiaankin vielä karvaisemmat jalat, kuin minulla. Refleksinomaisesti annoin sen tuta Annan kansikuvatyttöä, mutta sitkeä sittiäinen vain kipitti sekopäisenä pitkin lattiaa. Siinä jo itsekkin tuli otettua ripaskan askelia, kun alkoi otus inhottaa. Päätin tehdä kaverista lopun ja niittasin sen poski poskea vasten Annan kanteen niin, jotta rusahti. En ollut teostani ylpeä, mutta jostain syystä se piti tehdä, jotta sain sielulleni rauhan ja uskalsin mennä nukkumaan. Aamulla tarjoilin äidilleni murhavälinettä rantalukemiseksi.

Päivät kuluivat rannalla auringossa ja välillä samettisessa merivedessä uiden. Toisinaan hajaannuttiin niin, että äiti palasi hotellille omaan rauhaan ja minä kärvensin pakaroitani lavitsalla auringonlaskuun asti. Molemmat saimme sitä kaipaamaamme omaa aikaa. Illalla nautimme kevyttä ateriaa parvekkeella tai piipahdimme syömässä jossain ravintolassa. Ei matkalla nälkä juurikaan päässyt muistuttelemaan itsestään, sillä eihän tuo kulutuskaan ollut niin mainittavaa. Retkeily ei kuulu meidän lomiin eikä liioin nähtävyydet. Markkinoilla on käytävä, että saa jotain tuliaista. Tässäkin kohteessa hyppäsimme paikalliseen pikkubussiin ja hurautimme isoille markkinoille lähikaupunkiin. Onneksi varallisuuteni on rajallinen, sillä kiusauksia on joka lähtöön. Äitini pisti eurot surutta kiertoon ja tinkasi itselleen monta kassillista kotiin viemisiksi. Taisi säästöt henkäillä jo viimeisiään, mutta on se niin mukavaa shoppailla tyttöjen kesken. Hikinen oli reissu ja syvä huokaus pääsi, kun kaiken tohinan jälkeen sai pulahtaa hotellin uimaaltaaseen.

Mutta niin kuin aina, tulee se kotiinlähdön hetki. Nyt se tuntui erityisen vaikealta. Äitini muistutteli siitä, kuinka sain olla kiitollinen tästä viikosta ja että kotona pikkuinen odottelisi jo äitiään. Ei autteneet järkipuheet. Olo oli kuin kuolemanrajakokemuksissa. Kaikki sen kokeneet sanovat, etteivät olisi halunneet enää palata maalliseen elämään, kun kotioven taakse ovat päässeet. Siinä ei välitä jälkeen jäävistä lapsistaan tai muista omaisistaan, vaan olisi valmis jättämään kaiken taakseen ja siirtymään taivaskanaville. Siltä minusta tuntui juurikin silloin, kun linja-auto alkoi viedä meitä takaisin lentokentälle, kohti kotimaata. Paluulennolla oli muutama valkoviini paikoillaan loiventamaan edessä olevaa kulttuurishokkia. Pienessä pöhnässä harmaa syysilma sateineen tuntui vähemmän ankealta.

LAIHDUTTAMISTA...silloin joskus...

2016-04-27T09:50:00+03:00

Keväällä huomaa, ettei auringonsäteiden paljastamat viirut ikkunoissa, eikä pölypallerot kirjahyllyssä olekaan ainoa ongelma. Tuunikoitten ja muiden isohkojen paitojen alta paljastuva, elämäänsä tympiintynyt kotiäiti, ei ole silmää hivelevä näky.

Käynti vaatekaupan sovituskopissa avartaa kummasti mieltä. Miten tällaiseen pieneen ja sievään naiseen voikaan mahtua näin paljon rasvaa. Lapaluun seutuvillekin on alkanut kerääntyä kummallinen pahkura. No, johonkinhan sen talin on pakkauduttava, kun reidet ja peräpää ovat jo täynnä. Ja tämä kopin peili valaistuksineen... Eikö kauppiaat ymmärrä, minkälaisiin liikevaihtoihin he pääsisivät, jos asettaisivat tänne peilit samasta osoitteesta, kuin särkänniemen vekkulatalokin. Me neidot näyttäisimme sutjakoilta vartalonmyötäisissä pikkumustissamme ja kauppa kävisi. Valaistus voisi olla tunnelmallisen hämyinen, eikä tällainen kohdevalaisinkammotus, joka leikittelee jokaisen selluliittikumpareen kanssa. Valon ja varjon leikki ilahduttaa taiteellista silmääni ihan missä muualla vain, paitsi ei muhkurareisilläni. Eikä se iltatähden synnyttäminen yli neljäkymppisenä ainakaan vatsanseutua hemmoitellut. Alavatsa roikkuu jo melko pitkällä. Villinä veikkauksena heittäisin, että sieltä nahan alta pilkistäisi vaaleanpunaiset pikkuhousut tänään. Tai eihän niitä pikkuhousuiksi ole enää vähään aikaan tarvinnut kutsua. Äksällää saapi olla niin paljon, kuin repertuaarista löytyy. Vieläköhän sitä kehtaisi hakea vaatetangosta yhtä numeroa isommat housut. Hikistä hommaa tämä sovittelu on ja käy kuntoilusta. Kyllä se on nyt niin, että tämä rouva laittaa rikoot ja retonkit takaisin henkareihin ja lähtee toiseen kauppaan, mistä saa semmoisia ihmedieettiaineksia, joilla sulaa tyrnempikin tytön tyllerö.

Tarjolla on jos jonkinmoista pilleripurnukkaa ja jauhopussukkaa sorjistumisen avuksi. Kun aloitetaan, niin aloitetaan sitten kunnolla. Kauppakoriin ilmestyy suklaajauho- ja tomaattikeittopusseja. Yllättävän pieneen tilaan mahtuu viikon ruoka-annokset. Ei tarvitse kauan lukea lehteä syömisen lomassa, kun ruokkippo on tyhjä. Sitten kotiin herkuttelemaan...Kaksi desiä kylmää vettä sekoitetaan yhden jauhopussosen kanssa. Helppoa ja nopeaa! Hörpsis ja lurpsis, sinne meni. Jauho maistuu jauholta, eikä muuksi muutu. Suklainen sivumaku on lähes ällöttävän makea ja tuntuu, kuin juoma alkaisi juuri palailla takaisin yläosastolle. Mutta periksi ei nyt anneta, vaan niellään niin kauan, että pysyy päätepysäkillä. Ruokailuun kului noin puoli minuuttia. Seuraavaa ruokailuhetkeä en niin kovasti odota joten tämähän taitaa toimia. Muu perhe näyttää popsivan sipsejä ja irtokarkkeja elokuvaillan ratoksi. Taitaa olla parasta tälle tytölle mennä hyvissä ajoin peiton alle katselemaan taivaskanavia. Ensimmäinen puolipäivää takana uutta kevyttä elämää.

2. Päivä

Ihanainen kevätaamu alkaa linnunsirkutuksella, joka kantautuu avoimesta ikkunasta. Aurinkokin näyttää paistavan pilvettömältä taivaalta. Mutta mistäs tuo karmaiseva ääni kuuluu...heristän korviani ja menen lähemmäs ikkunaa tarkistaakseni, onko naapurin kissoilla kevättä rinnassa. Eipä ollut kollit mouruamassa, vaan oma pikku tynnyrini kumisi tyhjyyttään. No mikäs tuntuisi ihanammalta varhaisena aamunhetkenä, kuin höyryävä kahvi kupposessa ja pari muhkeaa voikkoleipää siinä vierellä, Aku Ankkaa unohtamatta. Siinä samassa unelmakuplani poksahtaa kilisten lattialle ja tajuntaani iskeytyy kuva uudenlaisesta aamun aloituksesta. Kaksi desiä kylmää vettä, maustettua jauhoa sekaan ja tiukka ravistus. Vilkaisu vessan kokovartalopeiliin kertoo karua tarinaa ja vakuuttaa, että kipaiseppas jauhopussillesi siitä mitä pikimmiten. Suklainen sekoitus hujahtaa hämmästelevän vatsani uumeniin. Ei siinä kerinnyt Aku Ankkaa kaivaa laatikosta ruokailuhetken ratoksi. Päivän ensimmäinen ateria nautittu ja nyt sitten odottelemaan seuraavaa ruokahetkeä. Jos sinusta tuntuu, että aika kuluu liian joutuisasti tässä elämässä, niin annan ystävän neuvon; ryhdy dietille! Ei tässä nyt oikein pysty töihinkään keskittymään, kun jalat vanhasta tottumuksesta haluavat rynnätä jääkaapille ja kädet kurkoittelevat jokaista orgaanista ainetta kohden, jota voi ravinnoksi kutsua. Netissä surffailu voisi olla hyvää sijaistoimintaa ja kuulostaahan surffailu jo sananakin hyvin liikunnalliselta ja energiaa kuluttavalta. Joka foorumin kulmalla on mainoksia laihduttamisesta. On jos jonkinmoista ihmedieettiä, joissa paino putoaa 10 kiloa neljässä viikossa, vaikka söisit ihan kuinka paljon vain. Sen verran on tuota elämänkokemusta tullut, että näihin en enää haksahda. Tietäähän sen jokainen ajatteleva ihminen, että sitä olet mitä syöt. Minustakin tulossa kenties suklaa- ja tomaattijauhoa.

Toimintaa ja tekemistä kyllä pitää olla silloin, kun ei voi syömisellä aikaansa kuluttaa. Ajattelin ehdottaa miehelleni, että sitten kun oikein tekee mieli ruokaa, niin voitaisiin vaikka harrastaa lähempää kanssakäymistä syömisen sijaan. Ääneen en sitten kuitenkaan uskaltanut ajatuksiani paljastaa, sillä mieshän tappaisi minut rakkauden huumassaan nälkään. Otetaan siis tämä keino käyttöön vain hätätapauksessa ja ilma suurempaa numeroa. Kyllä se aika sittenkin rientää ja pussi toisensa perään saa kyytiä. Mahtaakohan tähän sittenkin tottua...

3. Päivä

Päivä alkaa jälleen lintujen iloisella konsertolla ja vatsakin tuntuu alistuneen kohtaloonsa. Ei ainakaan ääneen valittele tänä aamuna. Täydensin edellisenä päivänä hieman jauhopussien makuvaihtoehtoja ja nyt aionkin sheikata itselleni mansikan makuisen aamupalan. Perinteiset kaksi desiä kylmää vettä, jauhot mukaan ja ravistelua. Sinnehän sekin hujahti. Ei näitä hetkiä edelleenkään voi nautinnoksi mainita, mutta onhan sitä tullut aikansa herkuteltua ja nautiskeltua. Sitten pitääkin keksiä itselleen puuhaa, etteivät ajatukset lähde ristiretkelle mihinkään makoisaan voileipään tai wienerbröödiin. Perinteinen petaus- ja järjestelykierros huoneesta huoneeseen saa riittää aamulenkiksi tänään. Vatsa alkaa uhkaavasti kurista jo puolen tunnin päästä ensimmäisestä pussista. Jotain siivottavaako tässä olisi vielä keksittävä. Se on kyllä todellista pakkopullaa, mutta tällä kertaa se on ainoaa sallittua pullaa, joten pölyrätti käteen ja kirjahyllyn puunaamiseen. Siivoillen aika onkin rientänyt niin, että on ruokailuhetki edessä. Makeaa jauhovettä ei nyt ota luonto vastaan, joten siirrytäämpäs tomaattikeittoon. Kaksi desiä kuumaa vettä sekoitetaan tomaattijauhon kanssa. Valitsen vähän pienemmän lusikan, jotta ateriani tuntuisi riittoisammalta. Ei tästäkään mausta riemun kiljahduksiin ole aihetta, mutta eipä valiteta. Aktiviteettia pitää edelleen kehitellä. Metsässä piisaisi puuhaa. Oksien karsiminen on oikeastaan aika mukavaa hommaa, kun saa luonnossa touhuta omaan tahtiin. Puolitoista tuntiahan hujahti helposti, kun hommiin ryhtyi. Tosin työtä vieroksuvat pikkuiset kätöseni ovat rakoilla monesta kohtaa. On tämä laihduttaminen yhtä pitkää perjantaita.

4. Päivä

Edessä pirullinen viikonloppu. Illalla pelataan ensimmäinen Suomi ottelu MM-kiekossa. Isäntä lataa kiekkostudioon perinteisesti sellaisen kaloripommin, että riskimpää heikottaa. Nyt pitää olla tarkkana, etteivät kädet hamua vanhasta tottumuksesta kuohuvaa, eikä huulet kurottele pizzan suuntaan, jota on tuunattu lisäkinkulla, meetvurstilla ja puolella kiloa emmentaalia.

Heleijaa, Suomi voitti ja minä voitin rasvaisen kiekon sohvapöydällä. Sopinee siis onnitella suomipoikaa ja innokasta suomityttöä kotikatsomossa!

5. Päivä

Tänään edessä toinen koetinkivi, nimittäin syntymäpäiväni. Makoisaa unelmatorttua olen peitellyt kermavaahdon alle vieraita varten, sekä juustoisaa kinkkupiirakkaa paistellut. Onneksi vieraat ovat kotiväkeä ja tietävät projektini. Ei siis tarvitse selitellä syömättömyyttään. Kyselevät kyllä, että eikö yhtään tee mieli. Totta peijakkaassa tekee mieli ja paljon, mutta päätös pitää. Vaikeuksia tuottaa lasten kakkurääppeitten kaapiminen roskiin. Ennenhän minä ne siitä sujautin suit sait sukkelaan omaan suuhuni, eikä siinä kauaa mennyt, kun oli tassit tyhjänä. Illalla voinen laulaa jälleen maammelaulun, voittajan hymy huulilla, vatsakurinan säestyksellä.

6. Päivä

Herättyäni istahdan koneelle päivittelemään eloani ystäville. Aikaa vierähtää tunti, kunnes huomaan unohtaneeni aamujuomani. Pitäneekö vallan huolestua, kun unohtaa syömisen. Eli, siis kaikkeen tottuu, syömättömyyteenkin. Jos jotakin kiinnostaa, niin hämmästelen sitä, että vatsa toimii normaalisti. Päivä kuluu pojan kanssa ulkoillen, kevätauringosta nauttien ja välillä juomia ravistellen. Kun muu perhe istahtaa valmistamalleni päivälliselle, niin minä tartun vesurin varteen ja lompsin metsään karsimaan oksia. Kädetkin ovat alistuneet kohtaloonsa, eivätkä ole enää hiertyneet rikki. Nukkumasa saapuikin tänään jo varhain ja vietteli sikeän mokoisiin unosiin.

7. Päivä

Se on sitten tänään viikko täynnä. Paljon on ajatuksia pyörinyt mielessä ja tahdonlujuutta koeteltu, mutta ruodussa pysytään. Aika hyvältä tuntuu. Viimeksi ostetut farkut ei ahdista eikä purista. Olen yrittänyt tehdä tänään asioita, jotka tuottavat minulle nautintoa ja mielihyvää ilman syömistä. Hain kaksi filmiä vuokraamosta ja uppouduin niiden maailmaan hävyttömän huolettomasti ilman minkäänlaista huonoa omaatuntoa siitä, että olisi tarvinnut puuhastella jotakin tärkeämpää. Uusia nautintoja on syytä nyt etsiskellä ja tehdä sitä kautta itselleen uusia käyttäytymismalleja. Muutenhan ne samat selluliittimuhkurat ovat tervehtimässä peilissä mitä pikimmiten, kun tämä aloituskuuri on ohi.

8 - 11. Päivä

No niin, nyt aletaan jo vähän päivissä harppomaan. Olisiko sen merkki, että tässä aletaan tottua uuteen elämänrytmiin. Monesta haasteesta päivän mittaan on selvitty ja pahimmilta lankeamuskohtauksilta on säästytty. Yhtenä iltana muutama kierremakarooni vei mennessään ja ketsuppi ujutteli itsensä mukaan, mutta kohtuudessa pysyttiin. Seuraava päivä sujui taas helposti. Tai helposti ja helposti.

Eletäänhän jääkiekon MM-pelikautta, joten vieressä kisaherkkuja mäyssäävä mies on jonkinlainen haaste. Juustonaksut, lonkut ja irtokarkit sujahtelevat parempiin suihin ja välillä todetaan: "Kylläpäs naksut sitten ovat niin hyviä pitkästä aikaa". Toki hän on kannustava, mutta kohteena on Suomen joukkue, enkä minä laihdutuskuureineni. Suupielet suklaassa hän hämmästelee, miksei hänen painosa ole grammaakaan tippunut, vaikka hän on korvannut kahvissaan sokerin makeutusaineella. Erittäin hämmästyttävää on se.

12 - 21. Päivä

3 viikkoa täynnä! Haikein mielin olen monesti katsellut ohi suuni meneviä herkkuja ja tuoksutellut ensimmäisten grillimakkaroiden aromeita. Jämptinä olen ollut ja nyt elämä jatkuu toivottavasti mahdollisimman pitkään kevennettynä versiona. Jos vaakani osaisi puhua, niin toivoisin, ettei se sanoisi minulle: "Yksi kerrallaan kiitos".