Keväällä huomaa, ettei auringonsäteiden paljastamat viirut ikkunoissa, eikä pölypallerot kirjahyllyssä olekaan ainoa ongelma. Tuunikoitten ja muiden isohkojen paitojen alta paljastuva, elämäänsä tympiintynyt kotiäiti, ei ole silmää hivelevä näky.

Käynti vaatekaupan sovituskopissa avartaa kummasti mieltä. Miten tällaiseen pieneen ja sievään naiseen voikaan mahtua näin paljon rasvaa. Lapaluun seutuvillekin on alkanut kerääntyä kummallinen pahkura. No, johonkinhan sen talin on pakkauduttava, kun reidet ja peräpää ovat jo täynnä. Ja tämä kopin peili valaistuksineen... Eikö kauppiaat ymmärrä, minkälaisiin liikevaihtoihin he pääsisivät, jos asettaisivat tänne peilit samasta osoitteesta, kuin särkänniemen vekkulatalokin. Me neidot näyttäisimme sutjakoilta vartalonmyötäisissä pikkumustissamme ja kauppa kävisi. Valaistus voisi olla tunnelmallisen hämyinen, eikä tällainen kohdevalaisinkammotus, joka leikittelee jokaisen selluliittikumpareen kanssa. Valon ja varjon leikki ilahduttaa taiteellista silmääni ihan missä muualla vain, paitsi ei muhkurareisilläni. Eikä se iltatähden synnyttäminen yli neljäkymppisenä ainakaan vatsanseutua hemmoitellut. Alavatsa roikkuu jo melko pitkällä. Villinä veikkauksena heittäisin, että sieltä nahan alta pilkistäisi vaaleanpunaiset pikkuhousut tänään. Tai eihän niitä pikkuhousuiksi ole enää vähään aikaan tarvinnut kutsua. Äksällää saapi olla niin paljon, kuin repertuaarista löytyy. Vieläköhän sitä kehtaisi hakea vaatetangosta yhtä numeroa isommat housut. Hikistä hommaa tämä sovittelu on ja käy kuntoilusta. Kyllä se on nyt niin, että tämä rouva laittaa rikoot ja retonkit takaisin henkareihin ja lähtee toiseen kauppaan, mistä saa semmoisia ihmedieettiaineksia, joilla sulaa tyrnempikin tytön tyllerö.

Tarjolla on jos jonkinmoista pilleripurnukkaa ja jauhopussukkaa sorjistumisen avuksi. Kun aloitetaan, niin aloitetaan sitten kunnolla. Kauppakoriin ilmestyy suklaajauho- ja tomaattikeittopusseja. Yllättävän pieneen tilaan mahtuu viikon ruoka-annokset. Ei tarvitse kauan lukea lehteä syömisen lomassa, kun ruokkippo on tyhjä. Sitten kotiin herkuttelemaan...Kaksi desiä kylmää vettä sekoitetaan yhden jauhopussosen kanssa. Helppoa ja nopeaa! Hörpsis ja lurpsis, sinne meni. Jauho maistuu jauholta, eikä muuksi muutu. Suklainen sivumaku on lähes ällöttävän makea ja tuntuu, kuin juoma alkaisi juuri palailla takaisin yläosastolle. Mutta periksi ei nyt anneta, vaan niellään niin kauan, että pysyy päätepysäkillä. Ruokailuun kului noin puoli minuuttia. Seuraavaa ruokailuhetkeä en niin kovasti odota joten tämähän taitaa toimia. Muu perhe näyttää popsivan sipsejä ja irtokarkkeja elokuvaillan ratoksi. Taitaa olla parasta tälle tytölle mennä hyvissä ajoin peiton alle katselemaan taivaskanavia. Ensimmäinen puolipäivää takana uutta kevyttä elämää.

2. Päivä

Ihanainen kevätaamu alkaa linnunsirkutuksella, joka kantautuu avoimesta ikkunasta. Aurinkokin näyttää paistavan pilvettömältä taivaalta. Mutta mistäs tuo karmaiseva ääni kuuluu...heristän korviani ja menen lähemmäs ikkunaa tarkistaakseni, onko naapurin kissoilla kevättä rinnassa. Eipä ollut kollit mouruamassa, vaan oma pikku tynnyrini kumisi tyhjyyttään. No mikäs tuntuisi ihanammalta varhaisena aamunhetkenä, kuin höyryävä kahvi kupposessa ja pari muhkeaa voikkoleipää siinä vierellä, Aku Ankkaa unohtamatta. Siinä samassa unelmakuplani poksahtaa kilisten lattialle ja tajuntaani iskeytyy kuva uudenlaisesta aamun aloituksesta. Kaksi desiä kylmää vettä, maustettua jauhoa sekaan ja tiukka ravistus. Vilkaisu vessan kokovartalopeiliin kertoo karua tarinaa ja vakuuttaa, että kipaiseppas jauhopussillesi siitä mitä pikimmiten. Suklainen sekoitus hujahtaa hämmästelevän vatsani uumeniin. Ei siinä kerinnyt Aku Ankkaa kaivaa laatikosta ruokailuhetken ratoksi. Päivän ensimmäinen ateria nautittu ja nyt sitten odottelemaan seuraavaa ruokahetkeä. Jos sinusta tuntuu, että aika kuluu liian joutuisasti tässä elämässä, niin annan ystävän neuvon; ryhdy dietille! Ei tässä nyt oikein pysty töihinkään keskittymään, kun jalat vanhasta tottumuksesta haluavat rynnätä jääkaapille ja kädet kurkoittelevat jokaista orgaanista ainetta kohden, jota voi ravinnoksi kutsua. Netissä surffailu voisi olla hyvää sijaistoimintaa ja kuulostaahan surffailu jo sananakin hyvin liikunnalliselta ja energiaa kuluttavalta. Joka foorumin kulmalla on mainoksia laihduttamisesta. On jos jonkinmoista ihmedieettiä, joissa paino putoaa 10 kiloa neljässä viikossa, vaikka söisit ihan kuinka paljon vain. Sen verran on tuota elämänkokemusta tullut, että näihin en enää haksahda. Tietäähän sen jokainen ajatteleva ihminen, että sitä olet mitä syöt. Minustakin tulossa kenties suklaa- ja tomaattijauhoa.

Toimintaa ja tekemistä kyllä pitää olla silloin, kun ei voi syömisellä aikaansa kuluttaa. Ajattelin ehdottaa miehelleni, että sitten kun oikein tekee mieli ruokaa, niin voitaisiin vaikka harrastaa lähempää kanssakäymistä syömisen sijaan. Ääneen en sitten kuitenkaan uskaltanut ajatuksiani paljastaa, sillä mieshän tappaisi minut rakkauden huumassaan nälkään. Otetaan siis tämä keino käyttöön vain hätätapauksessa ja ilma suurempaa numeroa. Kyllä se aika sittenkin rientää ja pussi toisensa perään saa kyytiä. Mahtaakohan tähän sittenkin tottua...

3. Päivä

Päivä alkaa jälleen lintujen iloisella konsertolla ja vatsakin tuntuu alistuneen kohtaloonsa. Ei ainakaan ääneen valittele tänä aamuna. Täydensin edellisenä päivänä hieman jauhopussien makuvaihtoehtoja ja nyt aionkin sheikata itselleni mansikan makuisen aamupalan. Perinteiset kaksi desiä kylmää vettä, jauhot mukaan ja ravistelua. Sinnehän sekin hujahti. Ei näitä hetkiä edelleenkään voi nautinnoksi mainita, mutta onhan sitä tullut aikansa herkuteltua ja nautiskeltua. Sitten pitääkin keksiä itselleen puuhaa, etteivät ajatukset lähde ristiretkelle mihinkään makoisaan voileipään tai wienerbröödiin. Perinteinen petaus- ja järjestelykierros huoneesta huoneeseen saa riittää aamulenkiksi tänään. Vatsa alkaa uhkaavasti kurista jo puolen tunnin päästä ensimmäisestä pussista. Jotain siivottavaako tässä olisi vielä keksittävä. Se on kyllä todellista pakkopullaa, mutta tällä kertaa se on ainoaa sallittua pullaa, joten pölyrätti käteen ja kirjahyllyn puunaamiseen. Siivoillen aika onkin rientänyt niin, että on ruokailuhetki edessä. Makeaa jauhovettä ei nyt ota luonto vastaan, joten siirrytäämpäs tomaattikeittoon. Kaksi desiä kuumaa vettä sekoitetaan tomaattijauhon kanssa. Valitsen vähän pienemmän lusikan, jotta ateriani tuntuisi riittoisammalta. Ei tästäkään mausta riemun kiljahduksiin ole aihetta, mutta eipä valiteta. Aktiviteettia pitää edelleen kehitellä. Metsässä piisaisi puuhaa. Oksien karsiminen on oikeastaan aika mukavaa hommaa, kun saa luonnossa touhuta omaan tahtiin. Puolitoista tuntiahan hujahti helposti, kun hommiin ryhtyi. Tosin työtä vieroksuvat pikkuiset kätöseni ovat rakoilla monesta kohtaa. On tämä laihduttaminen yhtä pitkää perjantaita.

4. Päivä

Edessä pirullinen viikonloppu. Illalla pelataan ensimmäinen Suomi ottelu MM-kiekossa. Isäntä lataa kiekkostudioon perinteisesti sellaisen kaloripommin, että riskimpää heikottaa. Nyt pitää olla tarkkana, etteivät kädet hamua vanhasta tottumuksesta kuohuvaa, eikä huulet kurottele pizzan suuntaan, jota on tuunattu lisäkinkulla, meetvurstilla ja puolella kiloa emmentaalia.

Heleijaa, Suomi voitti ja minä voitin rasvaisen kiekon sohvapöydällä. Sopinee siis onnitella suomipoikaa ja innokasta suomityttöä kotikatsomossa!

5. Päivä

Tänään edessä toinen koetinkivi, nimittäin syntymäpäiväni. Makoisaa unelmatorttua olen peitellyt kermavaahdon alle vieraita varten, sekä juustoisaa kinkkupiirakkaa paistellut. Onneksi vieraat ovat kotiväkeä ja tietävät projektini. Ei siis tarvitse selitellä syömättömyyttään. Kyselevät kyllä, että eikö yhtään tee mieli. Totta peijakkaassa tekee mieli ja paljon, mutta päätös pitää. Vaikeuksia tuottaa lasten kakkurääppeitten kaapiminen roskiin. Ennenhän minä ne siitä sujautin suit sait sukkelaan omaan suuhuni, eikä siinä kauaa mennyt, kun oli tassit tyhjänä. Illalla voinen laulaa jälleen maammelaulun, voittajan hymy huulilla, vatsakurinan säestyksellä.

6. Päivä

Herättyäni istahdan koneelle päivittelemään eloani ystäville. Aikaa vierähtää tunti, kunnes huomaan unohtaneeni aamujuomani. Pitäneekö vallan huolestua, kun unohtaa syömisen. Eli, siis kaikkeen tottuu, syömättömyyteenkin. Jos jotakin kiinnostaa, niin hämmästelen sitä, että vatsa toimii normaalisti. Päivä kuluu pojan kanssa ulkoillen, kevätauringosta nauttien ja välillä juomia ravistellen. Kun muu perhe istahtaa valmistamalleni päivälliselle, niin minä tartun vesurin varteen ja lompsin metsään karsimaan oksia. Kädetkin ovat alistuneet kohtaloonsa, eivätkä ole enää hiertyneet rikki. Nukkumasa saapuikin tänään jo varhain ja vietteli sikeän mokoisiin unosiin.

7. Päivä

Se on sitten tänään viikko täynnä. Paljon on ajatuksia pyörinyt mielessä ja tahdonlujuutta koeteltu, mutta ruodussa pysytään. Aika hyvältä tuntuu. Viimeksi ostetut farkut ei ahdista eikä purista. Olen yrittänyt tehdä tänään asioita, jotka tuottavat minulle nautintoa ja mielihyvää ilman syömistä. Hain kaksi filmiä vuokraamosta ja uppouduin niiden maailmaan hävyttömän huolettomasti ilman minkäänlaista huonoa omaatuntoa siitä, että olisi tarvinnut puuhastella jotakin tärkeämpää. Uusia nautintoja on syytä nyt etsiskellä ja tehdä sitä kautta itselleen uusia käyttäytymismalleja. Muutenhan ne samat selluliittimuhkurat ovat tervehtimässä peilissä mitä pikimmiten, kun tämä aloituskuuri on ohi.

8 - 11. Päivä

No niin, nyt aletaan jo vähän päivissä harppomaan. Olisiko sen merkki, että tässä aletaan tottua uuteen elämänrytmiin. Monesta haasteesta päivän mittaan on selvitty ja pahimmilta lankeamuskohtauksilta on säästytty. Yhtenä iltana muutama kierremakarooni vei mennessään ja ketsuppi ujutteli itsensä mukaan, mutta kohtuudessa pysyttiin. Seuraava päivä sujui taas helposti. Tai helposti ja helposti.

Eletäänhän jääkiekon MM-pelikautta, joten vieressä kisaherkkuja mäyssäävä mies on jonkinlainen haaste. Juustonaksut, lonkut ja irtokarkit sujahtelevat parempiin suihin ja välillä todetaan: "Kylläpäs naksut sitten ovat niin hyviä pitkästä aikaa". Toki hän on kannustava, mutta kohteena on Suomen joukkue, enkä minä laihdutuskuureineni. Suupielet suklaassa hän hämmästelee, miksei hänen painosa ole grammaakaan tippunut, vaikka hän on korvannut kahvissaan sokerin makeutusaineella. Erittäin hämmästyttävää on se.

12 - 21. Päivä

3 viikkoa täynnä! Haikein mielin olen monesti katsellut ohi suuni meneviä herkkuja ja tuoksutellut ensimmäisten grillimakkaroiden aromeita. Jämptinä olen ollut ja nyt elämä jatkuu toivottavasti mahdollisimman pitkään kevennettynä versiona. Jos vaakani osaisi puhua, niin toivoisin, ettei se sanoisi minulle: "Yksi kerrallaan kiitos".